Ohi on taas

Joulu on monella tavalla vaikeaa: pitäisi jotenkin henkistyä a la Jesse-vainaa, kuitenkin muistaen tavaroin omaisia ja kynttilöin entisiä omaisia hautausmailla, kestää tavaramarkkinoiden kaikkia hälytyksiä ja muka hauskaa jne, jne, jne. Tällä kerralla olen onnistunut aika hyvin. Tosin se vaati melkoista matkatoimistorutiinin opiskelua ja toteuttamista: talon vuokraaminen Bretagnesta, etumaksun suorittaminen IBAN-menetelmin, lentolippujen varaaminen Pariisiin parille ryhmälle eri aikoina, hotellin varaaminen kahdelle Montparnaseen aseman tuntumasta, TGV-lippujen tilaaminen ja maksaminen Visalla, auton vuokraaminen netissä Visalla, taksikuljetusten järjestäminen paluumatkalle lähtöön 6 henkilölle (2 taksia), juna-aikataulujen tarkistaminen harhaanjohtavan paperiaikataulun takia, joulun ajan aukiolot kaupoissa ja ravintoloissa Ranskassa, tietenkin keskustelua vaatimattomalla ranskankielen taidolla eri yhteyksissä. Mutta kuitenkin: ei huano. Täällä Cotes d'Armorin kärjessä joulun rituaalit ovat mitättömät kotoisiin verrattuna. Ravintolat ovat kiinni 24.-25.12. ja kaupat 25.12. Perjantaina 26.12. oleminen normalisoituu lähes ja voimme syödä päivällisen ravintolassa.
Lauantaina päästään takaisin valmistautumaan järjettömään uuden vuoden paukutteluun. Pakko tosin on minunkin tunnustaa ostaneeni kerran 11-vuotiaana ns. koiranpommeja (ehkä nyk. pikkukiinalaisia?) saatuani tiliä keilahallissa tehdyistä keilannostajan töistä.
Alkaa sentään taas kevät 1.1.2009.

Uusi vas-valtuutettu aloittaa

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä äänesti liittoutumisesta Tampereen luottamusmiespaikkojen jakoasiassa. Se ei ennusta hyvää tulevaisuutta.

Mikko Aaltonen viittasi viime viikolla Kulttuurikahvila Hertan keskustelutilaisuudessa siihen, että äänestäjien tulisi panna valtuusto töihin. Minä yritin sitä toisaalla tulkita avoimuuden lisäämiseksi, mutta tulkinta saattaa olla vääräkin. Mikko Aaltosen käyttäytyminen neuvotteluryhmän jäsenenä ollen mieltä D ja sitten vas-ryhmän päättäessä ollen mieltä --- jää kaipaamaan jonkinlaista selvitystä. Tässä olisi mahdollisuus muillakin päätökseen ja sen valmisteluun osallistuneilla käynnistää avoimuutta kertomalla henkilökohtaisesti omia perustelujaan.

Tuli kyllä mieleen tässä yhteydessä sellainen hokema, jota taisimme lapsena käyttää, kun haluttiin pitää joku ulkopuolella: "Mitä se sul kuuluu?"

Jos olisimme vanhassa SKP:ssa, tämä varmasti pitäisi käsitellä suljettujen ovien takana. No on siihen nytkin mahdollisuus http://groups.google.com/group/vasensuora?hl=fi . Liitän tänään siihen koko kuntavaaliehdokasporukan. Lisäksi on edelleen julkinen yhteisblogi http://vasenlaita.blogspot.com/, johon sama kööri on monesti kutsuttu.

Näille sivuille ilmestyy jatkossa vastaavia kysymyksiä valittaville henkilöille. Tarkoitus ei ole lainkaan ryhtyä osoittautumaan paremmiksi osaajiksi, vaan aikaansaadaksemme informaatiovirtaa myös laidoilta keskukseen, jäseniltä ja kannattajilta päättäjillemme. Toki toivotaan keskusteluun aloitteellisiksi subjekteiksi kiireisiä luottamusmiehiämme.

Terveisin

Kari

Meghnat Desai

Aina löytyy näitä viisaita, joista on tullut tohtoreita lapsina ja jotka näyttävät tietävän kaiken. Ainakin kun journalisti kirjoittaa heidän englannin kielellä valuttamia viisauksia, kuten sellaisiakin käsitteellisiä sekasikiöitä kuin sosialismi kapitalismin sisällä esimerkkinä Ruotsi. Tai että " me voisimme tehdä enemmän auttaaksemme heitä (kapitalismin maailmassa kärsimyksessä ja huolessa eläviä ihmisiä).

Kiinnostavin tuossa Hesarin 30.11.08, Juhana Rossin jutussa oli tekijän ratkaisevana pitämään kysymykseen, pystyykö kapitalismi tuottamaan tulevaisuudessa riittävästi vaurautta, jotta sosialismi kapitalismin sisällä säilyy, saama vastaus: "Ei pienintäkään epäilystä. Mistäkö tiedän sen? Niin on käynyt aina ennenkin."

Tällaistako on tiedemiehen ajattelu? Aikamoista determinismiä kyllä. Minulle tulee mieleen lähinnä oraakkeli, jolta käydään kysymässä vuoden satoa.

Eriarvoisuuden kavahtaminen

Kansan Uutisten (Sirpa Koskisen) raportissa Kulttuurikahvila Hertassa (http://www.kahvilahertta.org/) pidetystä keskustelutilaisuudesta koskien vasemmiston(-liiton) uudistamista osui mieleeni todella komeana ilmaisuna tuo Jouni Sirenin kiteyttämä ajatus eriarvoisuuden kavahtamisesta. Ilmaisuna nuo sanat asettuvat mielessäni samalla tavalla kuin samassa yhteydessä Jaana Pirkkalaisen esittämät vapauden, oikeudenmukaisuuden ja kansainvälisen solidaarisuuden käsitteet sinne abstraktin, käsitemaailman puolelle. Näistä käsitteellisistä olioista voidaan reaalielämässä määritellä konkreettisia tavoitteita, jotka tosin varmasti ovat sisäisesti ristiriitaisia eli joudutaan tekemään valintoja, jotka hyvään pyrittäessä tuottavat myös huonoja vaikutuksia. Näin ymmärrän Jussi Saramon ajatuksen, "ettei siihen (uudistumiseen, KH) tarvita jotain lopullista maailmanselitystä tai utopiaa." Emmekä myöskään ja yksin tiedä ihan kaikkea. Jos vähänkään ajatellaan teoreettisesti tulevat välttämättä pohdittavaksi yhteiskunnan monimutkaiset vuorovaikutusjärjestelmät, mm. omistukseen liittyvät. Ja se on tärkeätä vasemmistolle ja Vasemmistoliitolle. Löysä ilmaisu hyvinvointivaltion puolustamisesta ei ole muuta kuin poliittisen toiminnan perustamisesta yksinomaan arjen ilmiöihin, kaupankäyntiä, ja kuvitelmaan, että "jos ihmiset tietäisivät jne."

Tuon J. Siren ilmaisun toinen sana kavahtaminen on todella kiinnostava, sillä siinä tuntuu minusta olevan ajatus siitä, että yhteiskunnassa hyvintoimeentulevilla ihmisillä saattaa olla piilossa valmius kavahtaa niitä epäoikeudenmukaisuuden ja eriarvoisuuden ilmiöitä, joita niin paljon on havaittavissa. Voisikohan siihen havaittavuuteen keskittyä enemmän?

Lukiessani tuota juttua palautui mieleeni puhemies Mikko Lahtisen esitys uudesta radikaalista vasemmistopuoleesta, joka irrottautuisi sekä SDP:n että SKP:n perinteestä. Vasemmistoliitto kuuluu SKDL:n kautta jälkimmäiseen perinteeseen ja tässä puolueessa on paljon puhtaita sosialidemokraatteja. Tarkasteltuani nyt vähän aikaa ilmiöitä Metalliliiton tuntumasta tuntuu jopa siltä, että heitä on enemmän kuin SKP:n perinteen ylläpitäjiä.

Terveisin

Kari

KU: Tamperelaiset käynnistivät puo...

Koska en voinut työesteen takia osallistua ym. tilaisuuteen kommentoin tässä paria asiaa, jotka olivat luettavissa siteerauksissa.

Mikko Aaltonen toivoi äänestäjiltä aktiivisuutta eli tehokkaampaa valtuuston valvontaa. Äänestäjät organisoitumattomattomana joukkona tuskin voivat piiskata valtuustoa sinänsä mihinkään. Sen sijaan sellaiset organisoituneet ryhmät kuin puolueaktiivit pystyvät siihen. Tosin päätöksentekokoneisto voidaan linnoittaa siten, ettei sinne ulotu kuin samanmielisten ääni. Tällä tavalla on ollut vuosikausia ellei -kymmeniä Vasemmistoliiton Tampereen Kunnallisjärjestön tila. Sehän rakentui aikanaan ns. taistolaisuuden uloslyömiseksi.

Mikko Aaltonen näyttää myös toivovan keskustelua siitä, kuinka valtuustoryhmä voisi olla avoimempi jäsenistöön päin. Toive on erittäin kohdallaan, mutta pitäisi mielestäni olla niin, että myös jäsenet pitäisivät aktiivista yhteyttä paitsi valtuutettuihimme myös kunnan luottamusmiesjohtokunnissa oleviin henkilöihin. Kaiken kaikkiaan monensuuntainen yhteydenpito valittujen ja aktiivin puolueväen ja kannattajien välillä on äärimmäisen tärkeää. Sen käynnistämiseen pitäisi kaikkien jaksaa osallistua. Sitä varten olemme KSL:n tukemana ja Veijo Laitisen keväällä 2008 lanseeraaman 'virtuaalisen työväentalo'-idean pohjalta avanneet toisaalta julkisen yhteisblogin http://vasenlaita.blogspot.com/ sekä suljetun ryhmän http://groups.google.com/group/vasensuora . Edelliseen ovat kaikki spostiosoitteiset kuntavaaliehdokkaat kutsuttu kirjoittajiksi ja 20 on kutsun ottanut vastaan. Kirjoittamalla em. blogiin ja linkittämällä esim. omaan yksityiseen blogiinsa voi lisätä liikennettä molempiin. Jälkimmäiseen en ole vielä häveliäisyyteni takia kutsunut saati liittänyt samaa ryhmää, mutta näin tulee tapahtumaan ihan pian. Siihen toki pääsevät muutkin vasemmistoliiton aktiivit ja kannattajat hakemalla ohjeiden mukaan jäsenyyttä.

Mikko Aaltonen voisi paitsi toivoa keskustelua niin myös ryhtyä muuttamaan Kunnallisjärjestöä avoimemmaksi mm. muuttamalla sääntöjä siten, että tamperelaisilla puolueen jäsenillä olisi oikeus osallistua järjestön hallintoon. Kun puolueen mallisäännöissä pykälässä 8 vaihtoehdossa A sanotaan, että "Yhdistyksen kokoukseen ja päätöksentekoon voivat osallistua kaikki yhdistyksen ja sen jäsenjärjestöjen jäseninä olevat Vasemmistoliitto r.p:n jäsenet.", niin Tampereen Kunnallisjärjestön säännöissä vastaavasti "Yhdistyksen kokouksiin voivat yhdistyksen jäseninä olevat rekisteröidyt yhdistykset lähettää yhden (1) edustajan kutakin alkavaa kymmentä (10) jäsentään kohden, enintään kuitenkin viisi (5). Edustajalla tulee olla perusjärjestön antama valtakirja." Se tarkoittaa siis, että mm. Kunnallisjärjestön puheenjohtajan kolmen jäsenen perusjärjestöllä on 1 edustaja ja n. 130 jäsenen perusosastolla on peräti 5 edustajaa. Nämä pienimmät yksiköt ovat pitäneet ko. järjestön hallussaan ja irtautuneet jäsenkunnasta jokseenkin totaalisesti. Demoratisointitavoitetta siis riittää Aaltosella ja muillakin kunnallistoimikuntaan hyväksytyillä ja vaalissa menestyneillä. Toivotan menestystä tässä toiminnassa.

Miksi kaikkea pitää kuvittaa?

Katselimme tv-ohjelmaa Priima, jonka yksi juttu oli tehty isä Mitron (julkimo hänkin) jotenkin kokemasta masennuksesta. Tuli vain - ei itselleni niin selvästi kuin puolisolleni - mieleen epävarmuus siitä, oliko tämä ohjelma tehty masennuksesta vai isä Mitrosta. Jos oli tarkoitus käsitellä henkilökohtaista masennuskokemusta, niin miksi tarvitaan kuvia poimimatta jääneistä omenista, Mitron liikkeistä uskonnollisessa ympäristössään, klapien tekoa koneella jne. Televisio-ohjelmat muistuttavat kovin usein iltapäivälehtiä lööppeineen: pitää myydä jonkin henkilön avulla mahdollisia asioita. Sitä varten on myös koko ajan tuotettava julkisia, siis ulkoisesti, kadullakin tunnistettavia henkilöitä tuon kaupankäynnin välineiksi.

Kyllä radio vaan on poikaa ainakin YLE:n Radio Ykkönen.

Poistaa taudin syitä vai hoitaa seurauksia - mielenkiintoista pohdittavaa

Ensi katseella vaikuttaa kovin myönteiseltä ja tärkeältä vaatia esim. parempia ja enemmän halpoja mielenterveyspalveluja. Asiasta kirjoittaa mm. Mari Kangasniemi kolumnissaan Palkansaajien tutkimuslaitoksen nettivulla http://www.labour.fi/kolumni/kolumni.htm. Lainaan tähän seuraavan jakson:" ...Onnellisuuden edistäminen tulonjaon, riittävän elintason, vakaiden elinolojen ja terveiden elämänarvojen kautta sekä terveyden – erityisesti mielenterveyden – hoitoon panostamalla on kaiken järjen mukaan oltava yksi julkisen sektorin toimien päätavoitteita" Tätä loppulausetta ennen hän kiinnittää huomiota Iso-Britannian huomattavaan rahalliseen panostukseen terapian kustannuksiin mielenterveystyössä. Itse sanoisin tarkemmin mielen sairauksien hoitoon terapiana ohjattavien rahojen lisäämisestä. Enempää tässä lainaamatta teksti painottuu sairauden hoidon parantamiseen. Sehän on sama tavoite, jonka me esitämme vaivattomasti vaaliohjelmissamme ja puheissamme.

Eräs esimieheni aikanaan sanoi tehdessäni mielestäni erinomaisen aloitteen työssäni (en muista yksityiskohtia), että nyt haluat korjata seurauksia, kun pitäisi pystyä poistamaan syitä. Tämä jäi mieleeni, sillä se on suuri viisaus. Ei kai krapulan hoitamiseksi parasta ole kehitellä tehokkaita särkylääkkeitä, vaan opittava löytämään sellaisia maailmasta pakenemisen reittejä, joista ei aiheudu krapulaa, esim. juomalla vähemmän viinaa.

Mari Kangasniemi kirjoittaa em. lainauksesta myös näistä syistä, jotka tuottavat ei-onnellisuutta, mutta sitten hän liittää jonoon rinnakkaisen elementin - mielenterveys (tarkoittaen mielen sairautta), joka ei sovi joukkoon. Se, että niin valtavat ihmismäärät tässä maassa eivät voi riittävän hyvin - "ole onnellisia" -, on syvästi yhteiskunnan rakenteesta, siis kaikenlaisesta toistemme yhteydessä olemisesta, vuorovaikutuksesta, sen vääristymistä kehittynyt tila. Katseiden on hakeuduttava siihen ja muutostahdon on muotoiltava vaatimuksia niistä havainnoista käsin.

Tähän liittyy Vasemmistofoorumin ja Rurik Holmin esittämä kutsu Aloitteen kaappaamiseen. Holm kirjoitti spostikutsussaan: " Vasemmiston yhteiskunnallinen ohjelma on liiaksi keskittynyt olemassa olevien rakenteiden hienosäätöön. Vaikka esimerkiksi erilaisten tukimuotojen rahallisen tason nostaminen on sinänsä erittäin kannatettavaa, se ei vielä riitä yhteiskunnalliseksi utopiaksi tai uudistusohjelmaksi."

Olkoon tämä Vasemmistoliiton ja aidon vasemmistolaisuuden marssin lähtö ja suunta.

Joka on menettänyt toivonsa, on ...

orpo eikä se, joka on menettänyt isänsä ja äitinsä. Tuli taas mieleeni tämä afrikkalainen sananlasku katseltuani äsken Teemalta lyhyen ohjelman kuubalaisten Omara Portuondon ja Martin Rojasin lauluista. Ajoittui varmaankin 70-luvun alkupuolelle. Bertolt Brecht kirjoitti Dialektiikan ylistyksessään: " ... sorretuista sanovat monet nyt: se mihin pyrimme ei koskaan onnistu." Nyt todellakin on totta, että niin monelta meistä puuttuu toivo paremmasta, mutta tämä toivon puuttuminenkaan ei ole ikuista, sillä "... kaikki muuttuu, kun toimeen tartutaan."

Samaan aikaan kun minusta tuntuu, että omat toiveeni ovat monista naurettavia ja naiveja, koen olevani jotenkin etuoikeutettujen joukossa, koska olin nuori ja toivon valtauttama 60-luvun puolivälistä aina 70-luvun loppupuolelle saakka. Sellaisen jakson pitäisi kaikkien saada elää.

Katso tarkasti kasinokapitalismia ja - hylkää se!

Nyt on nähtävissä kapitalismin kurjimmat kasvot, kun kasinokapitalismin hait ovat päättäneet saalistuksensa ja jäljet korjataan valtioiden, siis tavallisen kansan varoista. Samaan aikaan toisaalla kansalaiset jonottavat keltaiset Stockmannin Hullujen päivien kassit molemmissa käsissä tai viilettävät Viirusviikoilla moniväripainetut ostosohjeet silmillä. Ja vielä toisaalla joku pääluottamusmies kertoo, että yt-neuvottelut ja irtisanomiset tulivat yllätyksenä. Minkä helvetin takia toimittajat viitsivät otsikoida kysymystä yllätys vai ei?

Monet kaihtavat sosialistia, kun Tampereesta rakennellaan yritystä. Katso maailmaa ja ymmärrä!

Jonkin sortin sosialisti - nro 270.

Mitä ja kuka saa työyhteisössä puhua

Kirjoitin sisäisessä spostissa kaikille menevän mielipiteen ja kysymyksen eräästä käytännöstä työyhteisössä. Siihen esimieheni vastasi: "...oli yksittäisen pian eläkkeelle lähtevän purkaus, joka on omituinen kaikille osoitettuna, kun vielä käytäntö on pidempi kuin tämän henkilön työsuhde." Kommentoin alla näitä 4 yksityiskohtaa.

Atribuutin yksittäinen käyttäminen näyttäisi viittaavan siihen, ettei kukaan muu ole mielipiteen kirjoittajan kanssa yhtä mieltä. Asiaa ei kuitenkaan ole missään julkisesti ainakaan 7,5 vuoden työsuhteeni aikana käsitelty muuten kuin 'sopivan' ryhmän tai henkilön läsnäollessa aamiais-, lounas- tai kahvipöydässä. Siitä, mitä mieltä eri ihmiset ovat, ei ole olemassa riittävää tietoa. Sen takia juuri viestin kirjoitin. Lisäksi sain pari samanmielistä kannaottoa viestiini ja tiedän ym. supattelun perusteella olevan enemmänkin näitä.

Miksi eläkkeelle lähtevä sitten purkaisi (osoittaisi?)mieltään? Olen sosiologisesti kokevana ihmisenä ollut muuallakin kuin tässä työyhteisössä kiinnostunut laadusta, ominaisuuksista: kiinteydestä, integraatiosta. Olisiko niin, ettei pian lähtevän ole oikeutettuakaan olla kiinnostunut tällaisista asioista enää, pitäisi luopua ajoissa.

Että viestii kaikille on pyrkimys avoimuuteen, jota usein ainakin erilaisissa arvo-, strategia- ja visioesityksissä pidetään tavoitteena. Eikö se olekaan tässä tapauksessa kohdallaan? On siis asioita, joista ei saa julkisesti puhua, vaan on pitäydyttävä supatteluun sopivassa seurassa. Se on: lakaistaan maton alle ja pidetään siellä.

Onko yhteisön toimintakyvyn kannalta syytä jokaisen pitäytyä ainakaan ääneen arvioimasta käytäntöjä, jotka ovat olleet voimassa ennen kuin oma työsuhde on alkanut tai ainakaan se ei ole ehtinyt jatkua riittävän kauan? Puheoikeus näyttäisi minusta omituisesti kiinnittyvän työsuhteen kestoon.

Sain siis hieman kärjekkään palautteen viestiin, mutta samalla myös oivan mahdollisuuden analysoida merkityksiä, jotka ovat ns. rivien välissä l. kuten sosiologit sanovat, implisiittisesti ilmeneviä. Hyvä harjoitus minulle.

Miksi en ilman muuta liity erilaisiin myötätunto- tai joukkosururyhmiin?

Käsittelen tässä alla kahta yksittäistä tilannetta, jotka eivät vastaa minun käsitystäni yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta. Molemmat ovat facebookista, jossa minua on kutsuttu ryhmiin Seksuaalista syrjintää vastaan: Älä osta Alma Medialta.,(nyt on Johanna Korhonen fan club), Kauhajoen suruaddressi.

Olen ollut mukana varmaan kymmenissä erilaissa yhteiskunnallisissa tavoite- tai protestiadresseissa. Ne ovat erittäin helppo tapa olla muka aktiivinen. Tämä epäilys ryhmiin kirjoittautumisen todellisesta vaikutuksesta itse asiaa, Alma Median tuotteista irrottautumiseen, voi tietenkin olla väärä. Tuntien jonkin verran omaa mukavuuden haluani epäilen siis muitakin. Odotan, että ryhmän seinälle facebookissa ilmestyy konkreettisia tietoja siitä, mitä nimeltä mainiten ryhmään kirjoittautuneet ovat jo tehneet eli mistä Alma Median lonkerosta ovat irrottautuneet. Sanat ovat puhuttuina ja kirjoitettuina vain komeita, mutta teot koskettavat ja usein ainakin hieman hankaloittavat arkipäivää niinkuin lakko lakkoon ryhtynyttä.

Olen seksuualista syrjintää vastaan enkä osta Alma Medialta nytkään mitään (ellen sitten tietämättäni). Aamulehden tilaamisen ja lukemisen lopetin 1960-luvun lopulla, koska ko. lehti kirjoitti potaskaa mielenosoituksesta, johon itse osallistuin. Olin silloin ehkä hieman herkkähipiäisempi.

Lueskelin pääkaupungin postillaa (HS) Kauhajoen koulusurmista. Siinä viittailtiin - ja taisin kuulla radion uutisistakin - tähän ilmiöön, jossa joku tappaa joukon ikätovereitaan ja/tai opettajiaan. Ilmiö nimetään uudenlaiseksi rikollisuudeksi ja asialle ollaan kiinnittämässä oikein suojelupoliisia.
Minä tulin asettaneeksi kysymyksen siitä, onko tässä sittenkään perimmältään kysymys rikollisuudesta, vaikka teko on moraalin ja lain näkökulmasta rikos, vai onko tämä kärsimyksen paljastumisesta. Jos tämä kertoo kärsimyksestä, niin mistä se syntyy? Se on asia ydin. Muistaako joku vielä Pasia elokuvasta 8 surmanluotia (kunnia Mikko Niskaselle ohjaajana ja näyttelijänä!)
Työpaikallani Murikka-opistossa järjestetyn hiljaisen hetken aikana huomasin ajattelevani tämän tappajan elämää sekä hänen omaisiaan.

Tavaksi on tullut ryhtyä rakentamaan kuoleman osuessa riittävän lähelle - en nyt tarkoita perheeseen - sekä konkreettisia että virtuaalisia alttareita - kuten sanotaan - kuolleiden muistolle. Edelliset ovat valtavia kynttiläröykkiöitä siellä, missä kuolema on tapahtunut, jälkimmäiset internet-adresseja tai -ryhmiä. Onko siis kysymys osallistujien oikeasti ja henkilökohtaisesti kokemasta surusta? Vain harvat virtuaalisurijat lienevät olleet yhteydessä tapahtumiin tai uhreiksi joutuneisiin yksilöihin tai heidän läheisiinsä siten, että syvän lojaalisuuden voisi uskoa tiivistyvän niin suureksi tunteeksi, jota käsitteellä suru ilmaistaan. Kontakti on syntynyt median kautta. Minusta tuntuu, että näissä ilmiöissä on kysymys siitä samasta elämyksen etsinnästä, mikä nykyisin esiintyy yhteiskunnassa hyvin monenlaisena arkipäivästä irtautumispyrkimyksenä. Sen pitää olla extremiä, että tuntuu. Elämä sinänsä ei riitä.

En kuitenkaan tunne olevani kova ihminen, sillä jos kyyneleet ovat tulevat surusta, kohtaan tunteen usein.

Perus- ja muita oikeuksia kansalaisilla

On aina erittäin rohkaisevaa, kun yhteiskunnassa ja sen julkisuudessa kehittyy tällainen tilanne, jossa oikeasti koetellaan sosiaalisen järjestelmän sietokykyä. Siitä mielestäni erityisesti on kysymys Johanna Korhosen julkisuuteen tuomasta tapahtumasarjasta. Tällä tavalla saamme mahdollisuuden tarkistaa omia käsityksiämme ilmiöistä ja toivottavasti toisinaan opimmekin jotain.

Tässä kirjoituksessa haluan kuitenkin pohtia, mitkä kansalaisoikeudet ovat voimakkaampia kuin toiset. Tuntemani työoikeuden piirissä puhutaan oikeuslähteiden etusijajärjestyksestä. Monet meistä osaavat välittömästi asettaa tämän tapauksen kohdalla tuon etusijajärjestyksen niin, että Johanna Korhosen oikeuksia on rikottu eivätkä mediayhtiön oikeudet valita työntekijänsä riitä ylittämään kansalaisen perusoikeutta tasavertaiseen kohteluun sukupuolisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. Tämä helppous ilmenee esim. internet-yhteisöissä käynnissä olevan organisoitumisen muodossa. Kuitenkin on varmasti muuallakin kuin Lapissa ihmisiä, jotka asettuvat hiljaisina ko. lehden kannalle. Perustuslain ja mm. työsopimuslain kansalaisille tarjoamat perusoikeudet, syrjinnän kieltoineen joutuvat tämän tästä koetukselle todellisessa elämässä. Se, mitä pystymme moraalimme mukaisesti lausumaan oikeaksi, ei aina ole sama oikea, mikä tulee tuomioistuimesta.

Tapauksen vieminen tuomioistuimeen on tärkeä asia. Tuomioistuimet antavat ratkaisunsa aikanaan ja ilmeisesti tarvitaan myös ylempien tuomioistuinten kannanotot, ellei Alma Media luovuta kielteisestä julkisuudesta aiheutuvien liiketoimintahaittojen takia.

Tässä yhteydessä tuli mieleeni Euroopan yhteisön tuomioistuimen (EYTI) viimeaikaiset ratkaisut, joissa vastaikkain ovat olleet EU:n kansalaisten oikeus ryhtyä työtaisteluun ja yksityisen liiketoiminnan vapaus. EYTI on asetellut - paikoin hieman epätäsmällisesti tosin - näitä oikeuksia siihen asentoon, että yritystoiminnan vapaus ohittaa kansalaisten oikeuden puolustautua työtaisteluun ryhtymällä. Kysymys kuuluu tässä tapauksessa siis, olisiko Johanna Korhosen toiminta Lapin Kansan päätoimittajana ollut niin suuri liiketoiminnan riski, että se oikeuttaisi purkamaan työsopimuksen ennenkuin työsuhde on käynnistynytkään. Toisaalta syrjintäkieltoa koskevia määräyksiä lainsäädännössä edellytetään noudatettavan myös työhön otettaessa eikä työnhakijalta ole oikeutettua edellyttää muita kuin työhön liittyviä tietoja. Siten esim. sukupuolisen suuntautuneisuuden selvittäminen työhönottohaastattelun yhteydessä olisi lain vastaista.

Kiitämme jo etukäteen Johanna Korhosta rohkeudesta viedä asia tuomioistuimeen ja luopumisesta tarjotusta 'vahingonkorvauksesta'. Voi toki käydä niinkin, että tämä projekti peruuntuukin.

Aktiiviset kansalaiset puolustamaan julkisen sektorin ydintä

Sanan demokratia alkuperä on muinaisessa kreikan kielessä, josta sen osat demos eli kansa ja kratos eli valta, suomeksi siis kansan valta, ovat peräisin. Kansan vallan keskeinen ominaisuus on yhteisössä – valtio, kunta, ammattiliitto, ammattiosasto, urheiluseura yms. - sen jäseniä koskevien ratkaisujen perustaminen kansalaisten, jäsenten enemmistö hyväksymään sisältöön. Kun katson todellisuutta vähänkään tarkemmin ja teen jonkinlaisen prosenttilaskun, niin johtopäätös on, ettei ole kovin yleistä yhteisöjen hallinnan perustuminen enemmistön antamaan valtuutukseen. Oikeampaa on tällöin puhua aktiivisten kansalaisten enemmistöstä. Valtion ja kuntien muodostamissa yhteisöissä (joku poikkeuskin on) on näitä aktiivisia kansalaisia sentään ollut vielä yli puolet oikeuden (täysi-ikäisyys) omaavista. Sen sijaan ammattiliitoissa ja – osastoissa toimitaan reippaasti aktiivisen vähemmistön varassa. Tässä esittämäni perustuu tietoihin osallistumisesta vaaleihin ja muihin valintatilanteisiin. Ne eivät todella ole ainoita aktiivisuuden ilmenemismuotoja, mutta näihin vaaleja suurempaa yhteiskunnallista aktiivisuutta edellyttäviin tekoihin osallistuvat erittäin paljon harvemmat kansalaiset.

Äänestäminen vaaleissa on kuitenkin vaivattomin alku yhteiskunnalliselle toiminnalle. Vaikka siihen tietenkin liittyy sellainen tehtävä, että pitää valita puolue ja vielä henkilökin (tai toisinpäin), jolle äänensä antaa, ei se voi olla ylivoimaista ihmiselle, joka ansaitsee elantoaan perheelleen tehtaassa työnantajan käskyvallan ohjaamana. Ei valinta lukutaitoiselle ja vaikka vahingossa uutisia sähköisen median kaiuttimista kuulevalle voi olla mahdoton. Onnistuuhan useimmille pojan kuljettaminen 4-5 kertaa viikossa jäähalliin, auton tai moottoripyörän ostaminen ja pientalon rakentaminen velaksi. No, myönnettäköön, jonkin TV-idolsin tai vuoden urheilijan äänestäminen on todella helpompaa, mutta samalla turhempaa.

Joku tietenkin voi kysyä, miksi tuollaiseen aktiivisuuteen pitäisi ryhtyä? Aktiivisuuteen ammattiliitossa ja – osastossa kutsuu ymmärrys siitä, että omat työehdot ja työssä oleminen kaikkineen on varsin suoraan yhteydessä ay-aktiivisuuteen. Samoin kuin siinä yhteydessä myös kuntayhteisön piirissä kohdataan tuo kutsu aktiiviseen vaikuttamiseen liian usein vasta, kun jotain omalta kohdalta on vialla. Ensimmäisenä sen voi kohdata, kun ei löydykään lapselle hoitopaikkaa sopivalta etäisyydeltä, vaan joutuu kuljettamaan hankalan matkan päähän, tai kun työpaikka löytyy, mutta vuokra-asuntoa ei millään. Työsuhteessa ollen olemme työterveyshuoltolain perusteella oikeutetut sairaana tarvitsemiimme lääkäripalveluihin, mutta entä kun ei lapselle saa lääkärin aikaa kuin ensi maanantaina tai 60 - 80 eurolla yksityisestä lääkäribusineksesta, jossa osakaslääkärit siirtävät tulojaan halvemman varallisuusverotuksen piiriin ollen samalla virassa julkisen sektorin sairaalassa. Tai kun sairastuu tai vammautuu siten, että tarvitsee yksineläjänä apua voidakseen asua kotonaan. Viimeistään kun omat vanhemmat, jotka asuvat 200 km:n päässä, alkavat olla siinä iässä, että oma apu ei riitä, vaan pitää löytää lisää käsiä, kohtaamme henkilökohtaisesti julkisen sektorin välttämättömyyden.

Julkinen sektori ja sen ilmaiset (yhteisestä pussista maksettavat) tai kohtuuhintaiset, riittävät ja korkealaatuiset omakustannushintaan tuotettavat (ei ylijäämätavoitteita) palvelut eivät ole jatkuvasti uusiutuva yhteiskunnallinen voimavara. Sen pitäisi viimeistään nyt Vanhasen 2. hallituksen toiminnan perusteella olla selvää. Porvarillinen ylivalta kaataa aktiivisesti kaikkea, mikä vähänkään viittaa julkisen sektorin (yhteiseen) toimintaan ainoastaan ideologiansa mukaan, että yksityisesti (= sijoitetun pääoman mahdollisimman suurta tuottoa tavoitellen) voidaan aikaansaada laadukasta toimintaa halvalla. Tuo ideologia ei pidä paikkaansa.

Lähidemokratia on sana, mutta mitä se on?

Lähidemokratia on poliittisessa ja ehkäpä vasemmistolaisessa puhunnassa paljon käytetty käsite. Harvemmin olen nähnyt pohdittavan konkreettisesti tuon käsitteen toiminnallista sisältöä. Demokratiaa on meillä tai ainakin aktiivisilla kansalaisilla tarjolla joka puolella. Aikanaan istui maassa - kapitalistisessa Suomessa - oikein yritysdemokratiakomiteakin, jonka tarkoitus oli demokratisoida yksityisesti omistettuja yrityksiä. Siitä nyt ei tullut mitään, tietenkään.

Me voimme kuitenkin osallistua mm. asunto-osakeyhtiön, urheiluseuran, luokkatoimikunnan, kaupunginosayhdistyksen, työpaikan sairauskassan, ammattiosaston, kalastuskunnan, tiekunnan jne. päätöksentekoon. Tarvitaanko sitten kunnallisessa päätöksenteossa lähidemokratiaa ja minkälaista? Mikko K. Kähkönen kirjoitti Tampereen kunnallisjärjestön (?) vaaliohjelmaluonnoksessa asiasta ja tämä tekstini kommentoi sitä. Vastaan tähän aluksi, ettei tarvita päätöksentekoon orgaaneja kunnanvaltuuston ja sen liitännäisinä toimivien lautakuntien ja johtokuntien lisäksi. Jos sellaisia olisi, syntyisi monenlaisia ongelmia. Pidetään vapaa kansalaistoiminta edelleen ihmisten omasta aktiivisuudesta lähtevänä.

Ensinnäkin päätöksentekijöiden pitää olla vaalilla valittuja. Siihen ei kunnan toimialan puitteissa riitä, että päätöksentekijät valitaan niiden toimesta, jotka ovat sattuneet valintakokoukseen saapumaan. Tälle väitteelle on toki ainakin kaksi vastaväitettä: 1. valikoituu se vaaliin osallistuvien joukkokin ('nukkuvat'!) ja 2. voidaan äänestää internetissä. Jos käydään jonkinlainen vaali, niin käydään varmaankin myös jonkinlainen vaalikampanja. Sekin kampanja voitetaan rahalla.

Toiseksi jonkinlaiset kunnanosavaltuustot saattavat muodostua yleisen edun (määritellään operationaalisesti kunnanvaltuustossa) kannalta ongelmallisiksi tyyliin 'meidän nurkalle ei ainakaan mitään ulkomaalaisten vastaanottokeskusta tai narkomaanien tukikeskusta'. Se muistuttaa kovin paljon kuuluisaa keskustalaista siltarumpupolitiikkaa.

Kolmanneksi viittaan sellaiseen varallisuuden kautta toteutuvaan kansalaisten erilaistumiseen (segregaatioon), joka nyt tässä maassa ei ole niin jyrkkää kuin kuulemani mukaan esim. Euroopassa muualla. Tällaisesta erilaistumisesta on Tampereella esimerkkinä koululaitoksen piirissä tapahtunut erilaistuminen, joka käynnistyi reippaammin, kun päätösvaltaa aikanaan delegoitiin kouluille, käytännössä rehtoreille, kun johtokunnat samalla poistettiin. Tullaan siis tasa-arvoasian äärellekin tässä.

Käsitykseni mukaan vasemmistolainen tulkinta lähidemokratiasta kunnassa tarkoittaa kaikkien väylien avaamista ja raivaamista aktiivisten kansalaisten yrityksille vaikuttaa valmistelusta alkaen. Tampereella siinä ollaan otettu askelia eteenpäin, mutta vielä on tietä tallattavana. Eikä se ole pelkästään kiinni siitä, mitä valtuutetut näistä väylistä päättävät, vaan se on merkittävä oppimisen paikka kuntalaisille. Tavallinen kansa on opetettu ja hyvin oppinut kuluttajaksi, joka ei osaa muuta kuin kyynelehtiä saadessaan huonoa ja vastenmielistä tavaraa, palvelua.

Meidän tulisi mielestäni opetella käyttämään näitä olevia lähidemokratian orgaaneita sekä synnyttää uusia eteentulevien asioiden yhteyteen.

Tampere ei ole yritys, vaan kuntalaisten itsehallintoa.

Voi vihreitä, voi

Anni (Sinnemäki) vaan kiltisti istuu poika Kataisen (vrt. aikaisempi tekstini) polvella ja Ruunperi selittää. Vieläko joku jaksaa uskoa näitä Vihreiden vakuutuksia? Onhan niillä se etu, ettei ole tuota työväen liikkeen historiaa, saati sosialistin mainetta kannettavana. Sehän on suuri etu näinä porvarillisen 'haulit himaan ja muista viis'-periaatteen kultakaudella, kun työtön yksinäinen saa mainiota veronalennusta yhteensä 0 euroa vuodessa (Heikki Taimio, Palkansaajien tutkimuslaitos).

kuntalaisaloite 25082008: joukkoliikenne

Ehdotan, että

1. Tampereen kaupunki toteuttaa vuoden 2009 alusta alkaen tai viimeistään syysaikataulukauden alusta 2009 vähintään 2 vuotta kestävän joukkoliikennekokeilun, siten että
   1. valitaan liikennetutkimusten perusteella 4-6 linjaa, joilla on todettu työmatkaliikenteen olevan määrällisesti suurinta (esim. linja 16, linjoja etelään ja pääsuuntana itä)
   2. näillä linjoilla ei maksukortista veloiteta matkamaksua aikaväleillä 05.00 – 08.00 ja 14.30 – 17.30
   3. valmistaudutaan lisäämään riittävästi vuoroja, kun matkustajamäärät nousevat
   4. valmistaudutaan kokeilun kuluessa henkilöautoliikennettä kevyesti rajoittaviin toimenpiteisiin (esim. Hämeenkadun sulku näinä aikaväleinä).

1. Tampereen kaupunki ryhtyy pikaisella aikataululla suunnittelemaan ja toteuttaakseen mahdollisimman nopeasti muutamia keskeisiä pikaratikkalinjoja pintaratkaisuna (hyvä esimerkki löytyy mm. Bordeaux’sta).

Perusteluksi esitän lyhyesti

a. silmäilleeni Tampereen karttaa – sijainti järvien välissä kapealla kannaksella,

b. että olen kerännyt kokemuksia 20 v. asuessani Lentävänniemessä ja tehdessäni työmatkat bussilla Härmälään ja Hatanpäälle sekä viimeiset vuodet Armonkalliolta henkilöautolla Murikka-opistoon ja erityisesti takaisinpäin.

c. autoliikenteen osuuden ilmastonmuutosta aiheuttavista kaasupäästöistä olevan merkittävä ja vähäisimmin panoksin alennettavissa.

d. Tampereen kauniin kaupunkikeskustan kuuluvan ihmisten tilaksi eikä henkilöautojen liikunta- ja seisontapaikaksi.

Veroalemestareita riittää

Vasemmistoliiton piiristä on vuosikausia esitetty, että jos tuloveroja yleensäkään on perusteltua alentaa, niin on se ainakin suunnattava yksinomaan pienituloisille, aloittaen alapäästä siis. On niin läpinäkyvää se hätä, mikä demareilla on uuden toivon (Urpilainen) avulla saada jotain täkyjä kansalaisille tartuttavaksi. Nyt on demarinkin mielestä alennettava pieni- ja keskituloisten veroja, tarjottava maksutonta lasten päivähoitoa ym. Siihen lauluun ovat yhtyneet vihreätkin vihdoinkin. Heiltähän ei viime vuosina ole sosiaalista otetta löytynyt ollenkaan. Saa nähdä pysyykö Sinnemäki Kataisen polvella. Nämä punertavat teemat on tempaistu siis vasemmalta ja Vasemmistoliittohan ei enää kelpaa julkisuuteen, kun tiedotusvälineiden demarit pönkittävät hädässään Urpilaista.

Voisi sanoa, että jo on sitä kuuluisaa otsaa. Maassa on vuosikymmeniä ja erityisesti viimeiset 15 vuotta tehty Metallityöväenliiton ja demareiden johdolla tulopoliittisia ratkaisuja, joissa keskeisenä elementtinä on ollut maksattaa reaalitulon nousu tuloveron alennuksilla, jotka on kohdistettu - niinkuin Katainen sanoo - tasapuolisesti kaikkiin tuloluokkiin. Saattaisin vielä löytää itseltäni Hesarin lehtileikkeleen, jossa tämän Veronmaksajain keskusliiton kaikkitietävän Lehtisen laskelmin osoitettiin - niihinhän on uskottava, on se niin varma mies - että alimpia palkkoja nauttivat saivat markkoja kolmasosan siitä, mitä parempituloiset. Edelleen maksetaan kaupassa rahalla eikä prosenteilla, me muut - ei Katainen.

Siitä ei puhuta, että niillä rahoilla olisi voitu kehittää julkisia palveluita, jotka hyödyttivät aikanaan pienituloisinta väestöä. Nyt välttämättömät palvelut rahoitetaan suurelta osin maksuilla tai ne on siirretty yksityisen liiketoiminnan saalistuksen piiriin. Kirkkain silmin ja punaisin huulin - häpeilemättä ja vanhoja muistelematta - asettuu J. Urpilainen nyt julkisen sektorin puolustajaksi. Positiivisesti ajatellen voisi sanoa: vihdoinkin, ja kielteisesti: pian se unohtuu, jos pääsee ohjaksiin.

Minua kenttämiestä hävettää, että em. riennoissa oli aikanaan mukana Vasemmistoliittokin.

Ei pormestaripopulismille, ei idolseja politiikkaan

Ensinnäkin osoitan parhaat kiitokseni puoluesihteeri Sirpa Puhakalle nopeasta reagoinnista pääministerin puheenvuoroon pormestarihallintoasiassa. Siitä en ole selvillä, kuinka hyvin (= laajasti, avoimesti, perusteellisesti ja asianmukaisesti) tämä kysymys on käsitelty puolueen sisällä. Kuitenkin siitä olen tamperelaisena varma, ettei asiaa ole käsitelty siten Tampereella. Olen varma kuitenkin, että puolueen täkäläisistä jäsenistä suuri osa on eri mieltä kuin Jari Heikkilä ja Sirkkaliisa Virtanen. Tampereen Vasemmistoliiton (kunnallisjärjestö) yhteys puolueen jäsenkuntaan on erittäin heiveröinen. Mahdollisuudet vaikuttaa järjestön kannanottoihin ovat kehnot, koska ne perustuvat erikoisesti painotettuun edustukseen eikä avoimeen puolueen jäsenten osallistumiseen kuten mm. mallisäännöt mahdollistavat ja miten on Pirkanmaan piirijärjestössä.

Oma käsitykseni pormestarihallinnosta on siihen saakka myönteinen, että tehtävä on määräaikainen ja että valinnat tehdään vaaleissa valtuuston jäseneksi riittävän kannatuksen saaneista. Kunnallisvaalit eivät saa muuttua henkilövaaliksi, sillä sen paremmin kunnassa kuin valtiossa ei yhdellä henkilöllä ole eikä saakaan olla niin suurta merkitystä kuin suomalaiset jostain alamaiskulttuurisesta asemastaan ovat oppineet (opetettu?) kuvittelemaan. Presidentti-instituutio on jo osoittanut tuon kuvitelman valheellisuuden. Äänestysprosentti on aivan järkyttävässä ristiriidassa tasavallan presidentin nykyisenkin vallan kanssa. Pormestarihallinnossakin vallitsee vahva virkamiesvalmistelu ja tarvitaan todella lujaa kunnallispoliittista kokemusta tuon koneiston ohjailemiseen. Sirkkaliisa Virtanen korostaa jatkuvasti välittömiä kontaktejaan kuntalaisiin. Yhtä hyvin ja paremminkin runsaslukuinen ja aktiivinen kunnallisten luottamushenkilöiden joukko saavuttaa yhteyden kansalaisiin eri asioissa. Ainakaan Tampereella ei ole Vasemmistoliiton piirissä järjestetty kunta-aktiivien jatkuvaa ja säännöllistä vuorovaikutusta ja poliittisen linjan hahmottelua, mikä olisi nykytekniikoin helpostikin aikaansaatavissa.

Sirkkaliisa Virtanen on jo esiintynyt julkisuudessa Tampereen Vasemmistoliiton pormestariehdokkaana. Pidän sitä virheellisenä, vaikka mielestäni meillä ei ole ketään muuta tehtävään yhtä pätevää ja halukasta. Meidän tulee esiintyä pelkästään asiakohtaisin tunnuksin ja tavoittein.

Jos ym. esittämäni ehto pormestarihallinnosta on mahdoton, oikaisen kantani siihen perinteiseen, että kunnanjohtajan tehtävä saatetaan määräaikaiseksi ja valtuustokauden mittaiseksi. Jos pormestarimalli voitaisiin toteuttaa ilman populistista henkilövaalia, sen voisin hyväksyä. Se puolueiden koalitio, joka vaalien jälkeen pystyy valitsemaan pormestarin ynnä apulaiset, vastaisi vaalikauden yhteiskunnallisesta menosta. Näin syntyisi ehkä jotenkin läpinäkyvämpi politiikka. Ehkä me kansalaisetkin oppisimme sitten näkemään paremmin.

Mitä onkaan viisaus?

Radiosta taas kajahtaa. Kuuntelin Laura Ruoholaa vieraineen (en saanut nimeä, nainen) Epookkiohjelmassa. He keskustelivat Hella Wuolijoen varhaisesta Laki ja järjestys - näytelmästä. En ole lukenut tahi nähnyt näytelmää.

Naiset keskustelivat näytelmän päähenkilön ulkopuolisuudesta, rintamien väliin jäämisestä, ehkä puolueettomuudesta. Lainattiin jonkin senaattorin (näytelmähenkilö) lausetta tälle päähenkilölle, joka ei ole ottanut selvää puolta porvarien ja työläisten välillä: "Teitä on siellä sekalainen seurakunta. On pelkureita, uskaltamattomia, ..." En kuullut täsmällisesti kaikkea, mutta se ei olekaan merkityksellistä, vaan se on, että lauseen viesti rinnastui minulla nyt olevaan, jokapäiväiseen kokemuspiiriini.

Kovin monet pidättäytyvät (muka!) ottamasta kantaa suuremmissa tai pienemmissä ihmisten yhteisöissä syntyviin jonkinlaista ratkaisua (ja päätöstä toiminnan perustana) edellyttäviin. Tällaisia ovat esim. tehdäänkö työtä epämukavissa vuoroissa vai palkataanko vuokratyöntekijä, kenelle osoitetaan verohelpotukset, rajoitetaanko ilmastonmuutosta yksilötason käyttäytymisen muutoksilla, ralliautoilun puolesta tai vastaan, maahanmuutajista, lähikauppa vai Ideaparkki. Kyselylomakkeella vielä monet 'jaksavat' vastata l. ottaa mielipiteen (nehän ovat mielipidetiedusteluja, vaikka väärin kerrotaan tutkimuksiksi), mutta jo suppeissakin face-to-face-tilanteissa oman käsityksen julkaiseminen osoittautuu ylivoimaiseksi, saati että jokin mielipide johtaisi aktiin, äänestämiseen vaaleissa, toimintaan jopa poliittisessa puolueessa. Puolueiden kautta välittyy valta yhteiskunnallisen kehityksen saamiin konkreettisiin muotoihin.

B. Brecht kirjoitti Epilogi -runossaan:

"...Vanhoissa kirjoissa kerrotaan, mitä on viisaus: vetäydy maailman taisteluista ja vietä lyhyt aikasi vailla pelkoa, tule toimeen ilman väkivaltaa, maksa paha hyvällä luovu toiveistasi, unohda ne ..."

V. Huovinen sanoi Konsta Pylkkäsen suusta viisaudesta ja tyhmyydestä:

"... Sellainen ihminen saattaa olla viisaskin, joka tosiasiassa on tyhmä. Syö voiruokia ja olla jurottaa savupiippunsa kylessä. Eikä hyvin mietiskele älykkäästi, nauraa vaan hissukseen ja puoliälyttömästi. Mutta jos tyhmä olisi viisas, niin mikä on tosiviisaan arvo? Tyhmällä ei ole sitä mieliharmia kuin viisaalla, jonka aivo on monesti tulehtunut ...?

Monet ovat kuitenkin - kuten Hamlet - "mietinnän kalvaan taudin tartuttamia", jopa niin, että tauti saa toimimaankin.

Pelisäännöt ja vaikutusmahdollisuudet paikallisessa sopimisessa

”Me olemme paikallisen sopimisen lisäämiseen … Se edellyttää kuitenkin, että sopimisen pelisäännöt ovat sopimisen selvät ja työntekijöillä on samat vaikutusmahdollisuudet kuin työnantajilla”. Näin lainasi KU 29.7. JHL:n toimialajohtaja (?) Teija Asara-Laaksosen lausuntoa. Kiinnitin jo aikaisemmin huomioni SAK:n johtaja Matti Huutolan lausuntoon asiasta. Asiasta ovat juuri äsken kirjoittaneet Sami Parkkonen ja Heikki Korhonen Rakennusliiton palkollisena. Ehkä siis minäkin Metallityöväen koulutussäätiön (Murikka-opisto) palkollisena ja luottamusmiestyötä opettavana voin osallistua.

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa on pitkään ollut erityinen pykälä paikallisen sopimisen menettelystä eli pelisäännöistä. Tekstiä pidän hyvin selvänä eli siitä käy ilmi miten. Lisäksi työehtosopimuksessa on eri tekstikohdissa erikseen mainittu n. 50 – 70 asiaa, joista voidaan sopia toisin. Onpa jokunen yksityiskohta, joista on saatava tekstin mukaan paikallinen sopimus aikaan, ennen kuin voidaan toteuttaa työnantajan käskyvaltaa (direktio). Pelisäännöt ovat siis selvät, mutta ovatko ne hyvät. Sopimisoikeus annetaan työsopimustasollekin (työntekijä ja työnantajan edustaja keskenään) ilman minkäänlaista ilmoitusvelvollisuutta luottamusmiehelle. Työntekijät – kenttämiehet niin kuin entinen työtoverini levyverstaalla tapasi sanoa – eivät varsinkaan näinä aikoina ole hyvin selvillä siitä, mitä ovat työlakien ja työehtosopimuksen määräykset. Ollaan siis kovin alttiita sopimaan lyhytaikaisen henkilökohtaisen edun nimissä kaikenlaista em. määräyksistä välittämättä. Ymmärtääkseni tämä murentaa työehtosopimuksen merkitystä oikeuslähteenä sekä luottamusmiehen asemaa kollektiivin yhteisen edun puolustajana. Tarkoitan sanoa, että vaikka määräykset ovat selvät, ainakin näitä tuntemiani pelisääntöjä pitäisi laadullisesti parantaa.

Paikallisen sopimisen aloite tulee ko. toimialalla säännönmukaisesti työnantajalta. Tietysti, koska monenlaiset joustavuusvaatimukset tunnistetaan johtavien toimihenkilöiden tehtävistä käsin. Luottamusmiehet joutuvat tässä tilanteessa käymään läpi usein todella vaikean kokonaisharkinnan vaiheen. Siinä ovat vastakkain pidättäytyminen paikallisesta sopimisesta – jääminen työehtosopimuksen varaan, sopimisen pakkoahan ei ole – ja toisaalta paikallisen sopimisen tekeminen. Sopimisen sisältö teksteineen on kohtalaisen vaativa ja aikaa vievä tehtävä. Usein työnantajan edustajat ovat sen jo laatineet valmiiksi ja hyväksyttäväksi. Jos luottamusmies ei suostu sopimusta tekemään, mihin hänellä on asemastaan johtuen autonominen oikeus, hän kovin usein joutuu mustamaalauksen, jopa parjauksen kohteeksi.

Vaikka luottamusmiehillä edustamassani laitoksessa on mahdollisuus kehittää osaamistaan nykyisin jopa erityiskurssilla, ei osaaminen ole läheskään aina riittävää. Tarvitaan erittäin radikaaleja toimenpiteitä luottamusmiesaseman kohentamiseksi, ennen kuin voidaan edes odottaa valmiuksien riittävän paikallisen sopimisen toteuttamiseen hyvin.

Voiko sitten työntekijöillä olla samat vaikutusmahdollisuudet kuin työnantajilla? Työsuhdetta määrittävien oikeuslähteiden (työsopimus, työlait, työehtosopimus, työsäännöt) kehitys on edennyt pelkästään yksilötasolla sovellettavista, yritys- ja toimialakohtaisiin, jopa valtakunnan mitassa määräyskokoelmiin. Onpa maassa sellainen kollektiivinen toimialaa koskeva säännöstyslähde kuin yleissitova työehtosopimus. Tämän kehityksen perusta on työoikeudessa kauan hyväksytty periaate, että työntekijä on työsuhteen heikompi ja sen takia kollektiivista suojelua tarvitseva osapuoli. Kun ay-johtajat paikallista sopimista suosittelevat, niin heidän tulee myös sanoa se, miten käy jatkossa yleissitovuudelle ja yleensä maanlaajuisille työehtosopimuksille, kun taipaleelle lähdetään. Tai he voisivat ainakin kuvata, milloin työntekijä ja työnantaja ovat vaikutusmahdollisuuksiltaan samassa asemassa. Tässä mielessä ajattelen ilmeisesti Sami Parkkosen tapaisesti. Ay-johtajat sanailevat helposti yo. käsitteitä ja koska eivät niiden sisältöjä tavallisesti mitenkään määrittele, avautuu laaja kuilu heidän ja kenttäväen väliin. Sitä ainakin itse nimitän kriisiksi.

Anni Sinnemäki & Jyrki Katainen

Viime sunnuntaina aamulla vähän ennen kuin viitsin oikeasti herätä ja nousta päivän riemuihin, näin hyvin selvän, mutta valitettavan lyhyen unen. Oikeastaan se oli pelkästään yksi kuva: Anni Sinnemäki istui Jyrki Kataisen polvella sillä tavoin kuin olemme tottuneet näkemään vanhoissa kotimaisissa elokuvissa. Mies siis istuu jollakin istuimella tai korokkeella siten, että tyttö istuu miehen oikean reiden päällä ja pitää vasenta kättään kevyesti tämän olkapäällä ja koskettaa hiuksia niskassa. Somaa.

Välitön mielleyhteys unesta syntyi Vihreiden osallistumisesta nykyiseen porvarihallitukseen. Liike, joka syntyi radikaalien ympäristöaktiivien toiminnasta, muuttui varsin nopeasti tavalliseksi puolueeksi, joka edelleen on ikäänkuin ideologiaton. Sen syntymisen edellytyksenä saattaa olla kestävä sellainenkin teoria, ettei jälkitaistolainen vasemmmistolainen poliittinen yhteisö voinut vielä silloin omaksua radikaaleja ympäristöä koskevia vaatimuksia. Vihreiden parasta laajentumiskenttää oli 70-luvun yliopistotaistolaisuuden antiteesinä nuoren sivistyneistön ajautuminen epäpoliittisuuden viitan alle. Kun nyt katsoo ja kuuntelee jopa unityttö Annin esiintymisiä tahi ministeri Cronbergiä, ei voi yrittäenkään nähdä muuta kuin halua olla näyttämöllä.

Vasemmistoliitolla on myös ja toivottavasti muistissa tämä taipaleensa demarien polvella Lipposen hallituksissa: ei valtaa eikä nimeksi vaikutusvaltaakaan, mutta mukava olla paikalla, missä asioita ratkaistaan. Siimeksen jäljiltä on myöhemmin löytynyt varsin huonoja päätöksiä, läsnäoloja. Edelleen Tampereella kunnallista osallistumista kovalla kädellä hallinnoivat vasemmistoliiton edustajat muistavat aina mainita ainoana oikeana politiikan ohjeena tuon 'läsnäolon tärkeyden ja räksyttämisen tyhmyyden'. Kaikki epäily ja epäilijät vaietaan pois: keskustelu stop.

Politiikassa vaikuttaminen edellyttää valtaa. Sitä antaa riittävän laaja kannatus ja joissakin tapauksissa ns. vaa'ankieliasema. Kannattaa katsoa ja oppia siitä, miten Annin käy Jyrkin polvella.

Vanhoja ihmisiä ei saa varastoida

YLE:n Radio Ykkösestä kuulee asiallaisia uutisia - eipä juuri muualta.

Tänä aamuna kerrottiin jopa vanhushoivayrittäjän suusta väite, että kun kunnat kilpailuttavat näitäkin palveluita - niillehän on jo syntynyt ykstyisiä markkinatoimijoita - niin valituksi tulevat halvimman hinnan esittävät yritykset. Tästä samasta asiasta saatiin tietoa jo useita vuosia sitten Pirkanmaaltakin.

Ikäihmisten sekä kotona että laitoksissa tarvitsemat palvelut eivät ole kilpailutettava kenttä. Nämä palvelut on yksinkertaisesti tuotettava julkisyhteisön omana toimintana. Sillä tavoin voidaan taata palveluiden laatu, joka taas tavoitetaan riittävällä ja koulutella henkilökunnalla. Se tietenkin maksaa.

Tampereen tilaaja-tuottajajärjestelmästä pitää purkaa ulos useita sosiaali- ja sivistystoimen sektoreita.

Olen aikaisemmin kirjoittanut sairaiden hoidossa rehottavasta tilinteosta lääkäriosakkaille (muist. tuloveron välttely). Se on tätä samaa sarjaa. Kuvottavaa politiikkaa, jolla on puolustajansa. Heidät on syytä tunnistaa.

Rantaväylän tunneli - jaa

Tämä teksti on vastaukseni 4 kommenttiin eräässä blogissa ilmaisemaani kannanottoon Tampereen rantaväylän ohjaamisesta mm. Tammerkosken alittavaan liikennetunneliin.

Minua kiinnostava ja kannanottoani ohjaava näkökulma tunneliasiassa on, että saataisiin keskustan kohdalla Näsijärven ranta kaupunkilaisten ja kulkijoiden yhteiseen käyttöön. Nyt se on pelkästään autoliikenteen ja lähinnä henkilöautoliikenteen käytössä. Tampereella on erittäin heikosti käytetty veden ja maan rajan tilan ihmiselle olemiselle antamaa myönteistä kokemusta. Tätä on hyvin rajoitetusti tarjolla kummallakaan puolella kannasta. Näsijärven puistomaisesti rakennettua rantaa on lähinnä Lapinniemen ökytalojen ja Koukkuniemen takaa kiertävä reitti. Tietysti ovat Kaupin kansanpuiston luonnontilaiset alueet. Niistä voidaan vielä joutua käymään kovia kamppailuja. Mielestäni Näsijärven ranta tulisi hyödyntää aina Lielahteen, jopa Lentävänniemeen saakka ulottuvana kevyen liikenteen reittinä.

Nykyisen ja lisääntyvän, meluisan ja päästöisen autoliikenteen saaminen maan alle järven rannasta on siten hyvin toivottavaa. Armonkalliolla, järven puolella asuvat joutuvat sitä kestämään päivittäin samoin kuin nykyisen kevyen liikenteen väylän käyttäjät. Tunneli katkaisee maanpäällisen autojen läpikulkuliikenteen kosken yli. Tunneliin ei kevyttä liikennettä tule ollenkaan, vaan rannassa säilyy rantaviivaa seuraileva kevyen liikenteen väylä. Tuon väylän rakentaminen Lapinniemen malliin puistomaisemmaksi itäpäässä ja siirtäminen Onkiniemen länsipuolella väylän pohjoispuolelle rantaan olisi minun toiveideni mukainen.

Olen tunkeutunut ko. hankkeen asukastyöpajaan tarkoituksella yrittää vaikuttaa em. suuntaan sekä huolehtiakseni Armonkalliolla asuvien intresseistä, joita kuvittelen ymmärtäväni. En ole siellä ainoa.

Tiedän toki, että alueen kaavoittaminen johtaa erittäin kalliiden asuntojen rakentamiseen alueelle ja YIT pääsee todennäköisesti rahastamaan rakennusmaan, joka nyt on kuin tehdas-alueen takapiha ainakin. Tampellan alue on kuitenkin jo rakennettu samalla tavalla. Minulla ei ole koskaan varaa asua siellä, mutta kävelen mielelläni kaupunkimaisessa siististi rakennetussa ympäristössä mieluummin kuin rähjäisellä rapistuvien rakennusten ja epämääräisten maa-aineskasojen väleissä. Tämä ei ole keskeisimpiä vallankumouksen tehtäviä.

Voidaan ajatella niinkin, että henkilöautoliikenteen ruuhkaisuuden lisääntyminen (=ruuhkaa rantaväylällä enemmän) johtaisi aktiivisuuteen järkevän joukkoliikenteen aikaansaamiseksi Tampereella. Mielestäni tällaista automatiikkaa ei voi pitää todennäköisenä. Ilmeisempää on, että ongelmia ratkaistaan rakentamalla kaistoja ja parkkiluolia lisää, mihin vain suinkin mahtuu. Tunnelilla on kieltämättä myös piirre, joka vastaa jälkimmäistä ratkaisuajattelua. Hyväksyn tunnelin osalta tuon lyhytaikaisen henkilöautoilulle koituvan edun, koska hankkeella on muita arvostamiani etuja.

Ihmisten liikkumista edellyttävät monet erilaiset motiivit, joita sitten ohjataan mm. asemakaavoituksella, kaupungin ja taajamien rakenteen muotoilulla siis. Mielestäni tämä liikkumispakkojen muotoutumiseen tulisi meidän jatkuvasti kiinnittää paljon huomiota, jos halutaan eläviä ihmisten keskustaajamia. Olen sellaisen kehityksen kannattaja.

Joukkoliikenteen edullisemmaksi liikkumismuodoksi asettaminen on käsittääkseni peli, jossa henkilöauton turhaa käyttöä harrastavien tulisi joutua maksamaan siitä jotenkin, kun taas selviä etuja olisi saatava joukkoliikenteen käyttämisestä. Tällä hetkellä ajattelen – ottaen huomioon poliittisia realiteetteja kaiketi - sellaista ratkaisua, että saataisiin aikaan edes 2 vuoden kokeilu ilmaisesta matkustamisesta tietyillä työmatkaliikenteen kannalta keskeisillä linjoilla ja työmatkaliikenteen aikoina päivästä. Sitä voitaisiin tukea erilaisilla busseja suosivilla teknisillä ratkaisuilla yms. Ruuhkaisuus koskee ymmärtääkseni toistaiseksi lähinnä työmatkoja. Jostakin pitäisi aloittaa. Olisi saatava jokin pienempi elementti isommasta tavoitteesta aikaiseksi pian. Olen hyvin kiinnostunut kaikista joukkoliikenteen suosimiseen tähtäävistä ideoista. Olen vuosikausia päässäni pitänyt ideaa kansalaisprojektista joukkoliikenteen edistämisen puolesta Tampereella, mutta en ole sitä jaksanut yksin käynnistää.

Tunnelin rakentaminen ei saa eikä voi olla este joukkoliikennejärjestelmän kehittämiselle, sillä silmäys karttaan osoittaa kaikille, ettei välttämätöntäkään liikennettä voida tällaisella kapealla kannaksella pidemmällä aikavälillä hoitaa kunnolla ilman radikaaleja joukkoliikenneratkaisuja. Vaikka joukkoliikennettä suosivia ratkaisuja olisi saatava aikaan nopeasti bussiliikenteen avulla, niin olisi myös pidemmän tähtäimen suunnittelua kohdistettava kevyen raideliikenteen toteuttamiseen aluksi esim. ydinkeskustan alueella. Olen tällaisia onnistuneita ratkaisuja minäkin kohdannut ulkomailla.

Tietääkseni tienrakennushankkeissa on suunnitelmia helpottaa joukkoliikenteen etenemistä Onkiniemen länsipuolella, mutta en tähän ryhdy hakemaan tarkempia dokumentointeja. Se on joka tapauksessa kovin pientä ja riittämätöntä.

Kysymys siitä, että mihin muuhun rahaa voitaisiin ja pitäisi sijoittaa tunnelin rahoituksen sijasta, on mielestäni oikea. Minä en ole nyt niin hyvin selvillä, mitä niillä rahoilla sitten tehtäisiin tai haluttaisiin tehdä tässä kaupungissa. Olisi varmasti viisasta hakea sellaisia konkreettisia rahoituskohteita, joita vasten tuo rakennuskohde voitaisiin asettaa kunnolla puntariin. Voi kuitenkin olla niinkin, etteivät eri rahoitusta edellyttävät kohteet ole kovin vaivattomasti asetettavissa keskenään vaihtoehtoisiksi.

Rakennustyön arvioidaan kestävän noin vuoden. Nopein toteutus on saavutettavissa, jos työ voidaan aloittaa samanaikaisesti molemmista päistä. Tällä hetkellä tehdään erilaisia selvityksiä mm. pakokaasupäästöjen vaikutuksista tunnelissa ja tunnelin suuaukoilla. Kallioperä on em. työpajassa annetun tiedon mukaan erittäin lujaa eikä tuota rakentamisongelmia (=tukemisen tarve jäänee vähäiseksi).

Asuin Lentävänniemessä vv. 1978-2000 ja kävin sieltä työssä 2 vuotta (1978-79) Härmälässä silloisessa Valmetin Lentokonetehtaassa ja myöhemmin vv. 1990-2000 Metso Minerals -yhtiössä (Lokomo). Käytin TKL:n busseja (huom. vaihdot). Minulla ei ole ollut omaa henkilöautoa, paitsi kun olin koti-isänä (auto oli perheen pidempiä matkoja varten) ja isännöitsijänä Lentävänniemessä 80-luvulla ja nyt kun olen vuodesta 2001 alkaen ollut töissä Murikka-opistossa Teiskon perällä. Henkilöautoa en käytä nytkään kaupungissa ollenkaan, ainoastaan työmatkaan (työajat vaihtelevat). Olen siis erittäin periaatteellinen joukkoliikenteen kannattaja ja aina valmis kaikkiin sen edistämiseksi ryhdyttäviin toimiin.

itsepäiset irlantilaiset - bravo, bravo!

Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaisista vain irlantilaiset saivat äänestää ns. Lissabonin sopimuksesta, millä nimellä EU:n perustuslakia nyt viimeksi on myyty. Kaikkialla muualla sopimuksen ratifiointi on toteutettu kansallisten, vallassa olevien eliittien toimesta päästämättä kansalaisia häiritsemään 'näin tärkeää asiaa'. Tämä siinä on todella kiinnostavaa, että 'vaikeita asioita ymmärtämättömät kansalaiset' lyödään ulos päätöksenteosta. Jospa tämä EU:n perustuslaki olisikin kaikella sillä viisaudella, mikä oli koolla sitä valmisteltaessa, laadittu siihen sisältöön, mikä olisi saatu todennäköisesti hyväksytyksi jäsenvaltioiden kansanäänestyksissä.

Kiinnostukseni EU:n kehitystä kohtaan kasvoi silloin, kun perustuslakia rakenneltiin ja jopa luin sen. Olisin silloin todennäköisesti äänestänyt sen puolesta, jos mahdollisuus olisi annettu. Keskeisimpänä perusteluna oli minulla parlamentin aseman parantaminen ja ajatus kansallisvaltion riittämättömyydestä planeetan tulevaisuuden edessä. Lissabonin sopimuksen puolesta en olisi äänestänyt enää. Irlantilaiset ikäänkuin kirkastivat minulle miksi en.

Olen työnikin takia seurannut aktiivisesti EU:n direktiivituotantoa ja sen yhteyksiä kansalliseen työoikeuteen sekä Euroopan yhteisön tuomioistuimen työelämän suhteita koskevia tuomioita. Tämän myötä olen oppinut, että EU:n erittäin keskeinen prinsiippi on kaiken kilpailuttaminen, vapaan kilpailun suojelemisesta, mikä sujuvasti ohittaa esimerkiksi työntekijän suojelutarpeen. EYTI:n tuomioiden mukaisesti on toimittava kansallisissakin tuomioistuimissa. EU ei ole sosiaalinen, kansalaisia suojaava näissä em. asiakirjoissaan, vaan uusliberalistiselle kapitalismille järjestystä rakentava yhteisö.

EU on välttämätön eikä sen olemassa olon vastustaminen sinänsä ole viisasta, vaan vastustamiseen on liitettävä vaatimukset kansalaisten arjessa ja puolella olemisesta.

Taas presidentin asemasta valtajärjestelmässä

Olen aikaisemmin kirjoittanut kolmesti samasta aiheesta. Joku niistä taitaa olla jopa julkaistu Kansan Uutisten lukijain palstalla. Jälleen saan lukea Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ottavan aivan merkillisen kannan presidentin valtaoikeuksiin ja niiden säilyttämiseen. Tennilän puheina julistetaan taas, että presidentti ja nimenomaan Tarja Halonen on viimeinen lukko Nato:on liittymisen tiellä. Ei ole, jos niikseen tulee. Tarja Halosen jälkeen ei tule Tarja Halosta, vaan tällä menolla  postilla on oikeiston työväenpresidentti Sauli Niinistö. Mihin me silloin tarvitsemme presidentin valtaoikeuksia. Voipa käydä niinkin, että ilmastonmuutoksen tuottamien kriisien kehittyessä parlamentissa saattaakin olla joskus aivan toisenlainen enemmistö. Mihin silloin tarvitaan presidenttiä.

Minä en todellakaan osaa ymmärtää tällaista ei-parlamentaristista pelinpolitiikkaa. Parlamentarismin kaikinpuolinen vahvistaminen on ainoa oikea linja edistykselliselle poliittiselle järjestölle. Kansalaiset antavat vallan vaaleissa edustajilleen vaaleissa, valitsevat sitten 'väärin tai oikein'. Valitsijoilla on oikeus tehdän virheensä itse.

Käykää vas-edustajat kysymässä Esko Helteeltä. Hän  osaa varmaankin perustella parlamentarismia monisanaisemmin. Jotain periaatteita!

Kummitteleeko sosialisoinnin aave?

Viikko sitten tuli julki ranskalaisten huoli eurooppalaisen risteilijätyyppisten alusten rakentamisen siirtymisestä Kauko-Itään eteläkorealaisen omistuksen mukana. Ranskan vilkkaan presidentti Sarkozyn kerrotaan alunperin ilmaisseen huolen. Pääministeri Vanhanen kertoi myös olleensa mukana keskusteluissa eurooppalaisen julkisen pääoman kiinnittämisestä telakkabusinekseen töiden ja osaamisen Euroopasta karkaamisen estämiseksi. Uutiset ovat herätelleet mielenkiintoisia ajatuskulkuja aivan lähimenneessä ja kauan sitten tapahtuneisiin sekä mahdollisesti lähitulevaisuudessa tapahtuviin omistusrakenteisiin ja -järjestelyihin.

Helsingin Sanomat ovat toimittajansa Jyri Raivion tekstein aktiivisesti halunnut osoittaa tällaiset hankkeet täysin mahdottomiksi, a) koska EU:n kilpailusäädökset sen estäisivät ja b) koska mm. suomalaiset telakat ovat kiinni niin laajassa toimittaja- ja alihankintaverkossa, ettei toimintaa voida noin vain siirtää kaukomaille. Voi olla niin. Saattaa olla kuitenkin vain kysymys siitä missä ajassa ja miten siirto toteutettaisiin.

Nykyhetken liittymänä tulee välittömästi mieleen Kemijävellä kannattavasti toimivan sellutehtaan lopettaminen, mihin valtio-omistajalta liikenee rahaa vain ihmisten saattohoitoon - ei omistajavallan käyttöön. Telakoiden osalta ilmeisesti ainakin harkitaan omistuksen hankintaa työn ja työpaikkojen säilyttämiseksi kotimaassa. Neuvostoliittoa vastaan käytyjen sotien jälkeen julkinen valta otti huolehtiakseen keskeisten - suuria riskejä käsittävien - teollisuuden toimialojen kehittymisestä nimenomaan omistuksen kautta. Tämä omistushan on sittemmin 90-luvulle tuotetun talouslaman ideologisin perustein toimitettu ns. yksityisen pääoman haltuun.

Onko tämä telakoita koskeva keskustelu nyt alkua paluulle valtion puuttumiseen rosvokapitalismin hillintään? Onhan todella telakoiden kyseessä ollen kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Entä miten reagoi valtiovalta ja porvari, kun Nokia lähtee.

Kaikkiaan on hyvin mielenkiintoista, että pääomien vapaata saalistusta ihmisistä välittämättä ylistäneet porvarit alkavat puhua valtio puuttumisesta markkinoiden menoon.

Sairaudelle on tehtävä jotakin

Aloin lukea älyllisesti virkistyäkseni Yrjö Engeströmin kirjaa Ekspansiivinen oppinen ja yhteiskehittely työssä (Vastapaino 2004). Kirjansa johdantoluvun Engeström päättää oheisena lainaamaani jaksoon: ..."Enää ei ole kysymys vain tavanomaisesta poliittisesta vastakkainasettelusta. Valtavien voimavarojen häikäilemätön väärinkäyttö ja saalistus aletaan kokea yhteiskunnalliseksi ja kulttuuriseksi patologiaksi, tarttuvaksi sairaudeksi (vrt. Partnoyn (2003) teos Infectious Greed). Sairaudelle on tehtävä jotakin. Perinteiset keinot - arvosteleminen, vastustaminen ja tuomitseminen - eivät riitä. Toiminnan teoria ja kehittävä työntutkimus voivat olla uusien keinojen varanto."
Lainauksen lopussa on yhteys työelämään, mutta minulle siinä ovat keskeistä, etteivät joka päivä kohtaamamme häikäilemättömyyden ja saalistuksen arvosteleminen, sanallinen vastustustaminen ja tuomitseminen riitä. Siinä merkityksessä sellaiset toiminnat kuin Tehyn naisten viimesyksyinen valmius ottaa asiansa itse ajettavaksi, kemijärveläisten yli puoluerajojen menevä yhteen liittyminen teollisten, kannattavien työpaikkojen puolesta, erilaiset pienemmät, yleensä nuorten toimijoiden toteuttamat toiminnat ovat suuria tekoja. Erityisesti Kemijärven Massaliikkeen toiminnassa on havaittavissa pelkän vastustamisen rajat ylittäviä piirteitä heidän rakentaessaan aktiivisesti toiminnallisia muutosmahdollisuuksia itse. Siihen Engeström viittaa uusien keinojen varantona. Minä arvostan yhteiskunnallisesti ja kollektiiviseen hyvään suuntautuneiden kansalaisakteja. Voin sanoa ylpeästi olleeni tällaisessa mukana ja haluan olla edelleen, kun hetki lyö.

Arkipäivän fenomenologiaa

Lenkillä vastaani juoksi kaksi nuorta ihmistä, joiden vauhti ja vaatetus viittasi siihen, etteivät he olleet aktiivikuntoilijoita, ainakaan vielä. Nuoria ihmisiä, mieleni tekee kirjoittaa poika ja tyttö, ainakin he minusta näyttivät alle 20-vuotiailta. Tuo yllä olisi varmaankin jäänyt havaintoni tarkkuudeksi ja unohtunut hyvin nopeasti, mutta kävi kuitenkin niin, että tyttö sattui vilkaisemaan minua. Hän hymyili säteillen. Se hymy ei ollut minulle, vaan se kertoi onnellisuudesta, joka asui siinä yhteydessä toiseen hänen hölkätessään rakkaansa kanssa. Että minä satuin havaitsemaan sen johtui siitä, että välttääkseen törmäyksen hänen oli siirrettävä katseensa pois pojasta ja, että olin itse tilassa, mikä mahdollisti tällaisen syvemmän merkityksen antamisen näköhavainnolle.
Elokuvassa Tyttö ja helmikorvakoru kysyy maalari palvelustytöltä ateljeessaan, minkä värisiä ulkona näkyvät pilvet ovat. Tyttö vastaa ensin niiden olevan valkoisia. Se ei ole taiteilijan mielestänä tyydyttävä vastaus. Tauon jälkeen tyttö korjaa: ne ovat keltaisia, harmaita, vihreitä... Havaitsemisemme voi olla siis täsmällisempää, kun jaksamme tarkentaa.

Todellisuus, fiktio ja totuus

Kanerva kantaa tänään ristiä uskonnollisessa rituaalissa Turussa ja lukee Raamatusta jonkin aiheeseen sopivan tekstin. Miten todellisuus voikin asettua näin? Julkisuus tekee miehestä tekstiviestittelyn takia 'syntisen' ja kohta hän on kantamassa synnin taakkana ristiä meidän 'syntisten' puolesta. Väkisin tulee mieleeni taas Jouko Turkan viisaat ajatukset kirjassaan Aiheita, Otava 1982. Siinä ensimmäisen jakson lopulla Turkka kirjoitti: "Aina kun olen jotain yrittänyt (tehdä fiktiota, lisäys KH), on elämä siis näyttänyt itsensä niin ylivoimaisena, luonnollisena ja tyhjentävästi, ettei tunnu mahdolliselta keksiä mitään sen vertaista." Kanervan tapaus vahvistaa loistavasti Turkan hypoteesia mahdottomuudesta ylittää todellisen elämän tuottamia ilmiöitä. Kuitenkin ...
on näinä aikoina niin, ettei todellisuudestakaan voi olla varma, jos siis määrittelen todellisuuden jotenkin satunnaiseksi, että se toteutuu yksittäisten ihmisten suurelta osin suunnittelemattoman olemisen summana. Mediajulkisuus on ilmeisen suurelta osin suunniteltua erilaisten ostettavien imagonikkareiden toimesta. Kanervakin olisi voinut tilata tällaisen ohjelmanumeron Turussa julkisen anteeksipyyntönsä täydentäjäksi. Turkulainen tilaajan edustaja kuitenkin nyt vahvistaa, että tilaus on tehty jo ennen Johanna-julkisuutta.

Tehdään ihmisten kanssa, ei puolesta

Metalliliiton tutkimuspäällikkö Jorma Antila kirjoitti Metallin vaikuttajat – liittokokousvaaliliiton www-sivulla tekstin, jossa hän kertoo: …suhtaudun hyvin myönteisesti uuden teollisuusliiton perustamiseen. Tosin minun näkemykseni uuden teollisuusliiton keskeisistä kysymyksistä poikkeavat hieman niistä suunnitelmista, joita tähän mennessä on esitetty.” Tekstin alussa hän kirjoittaa, että ”kuuden liiton valmistelema yhdistyminen voi tarjota mahdollisuuden muodostaa tehokkaasti toimiva uusi teollisuusliitto.”
Tärkeää onkin kirjoittaa TEAM:sta epäillen – ”voi tarjota mahdollisuuden”. Jo nyt on tehty selviä virheitä. Palkatun väen muodostamat työryhmät ovat kokoontuneet ja kirjoitettu on suunnitelmia. Minä en ole niitä nähnyt, mutta eivät ole nekään joiden olisi pitänyt jo olla tekemässä näitä tekstejä eli jäsenten edustajien liittojen hallintoelimistä. Ilmeisesti huomattava määrä palkattuja tunteja on pois liittojen perustyöstä. Nyt aloitetaan sitten myyntiä. Pidän erittäin tyypillisenä, etteivät mm. Metalliliiton liittotoimikunta ja liittovaltuusto ole tietääkseni millään tavoin puuttuneet tähän prosessiin. Se kertoo meille siitä, kuinka tämä ay-järjestelmä rakentuu todellakin ylhäältä alaspäin ja keskuksesta periferiaan. Sääntöhän on ja siihen Antilakin viittasi oikein: keskeneräisiä asioita ei saisi käsitellä julkisesti.
Näin toimitaan yrityksissäkin – useimmiten. Pilataan tavoitteisiin pääsy sillä, että tehdään ylätasolla – yrityksissä osaavan insinöörin toimesta - valmis esitys, joka sitten halullisten luottamusmiesten avulla yritetään myydä väelle. Juuri näin on tehty tämän TEAM -projektin yhteydessä.
Ay-järjestöjen – kuten poliittisen puoluejärjestelmänkin – keskeinen virhe on, että johtava ja ns. asiantunteva eliitti tekee asioita jäsenten ja kansalaisten puolesta. Erilaisten kansalaisliikkeiden tyypillinen piirre on yhdessä tekeminen eli asioita tehdään ihmisten kanssa eikä heidän ylitseen. Ongelma on tunnettu ja tutkittu vuosikymmeniä sitten organisaatiososiologian piirissä. Organisaatiot jähmettyvät vakiintuessaan ja menettävät otteensa alkuperäiseen olemassaolon perusteeseen.
Antila kirjoitti olevansa hieman erimieltä hankkeen viejien kanssa. Hän olisi halunnut, että olisi lähdetty organisoimaan uudelleen sopimus- ja järjestötoimintaa, puhtaalta pöydältä. Oikein, mutta onko se vain hieman eri mieltä. Sopimustoiminnan organisoiminen puhtaalta pöydältä – siis ilman reviiriajattelua – on kumouksellinen ehto, ja siis näin tehden mahdoton. Mitään niin suurta ja kumouksellista ei tapahdu pelkän hyvinvoivan hyvin palkatun tahdon varassa. Niin oikein kuin se olisikin. Siihen tarvitaan kuoleman vaara – hyvin vakava kriisi edunvalvonnassa.
Nyt rakennetaan liittoja superliiton sisään ja SAK:a korvaamaan. Suuruuden synergiaväittämän takana on edunvalvontatoiminnan rinnastaminen tuotannolliseen tai muuhun taloudelliseen tulosajatteluun. Se on johonkin asti viisasta, milloin sillä vähennetään moninkertaista työtä ja pystytään vapauttamaan resursseja (rahaa, siis henkilöitä) ydintehtävän toteuttamiseen. Suurliitto tahi suuret ammattiosastot eivät yhtään paremmin saavuta niitä pieniä toimipaikkoja, joissa avun ja tuen tarve on suurin. Nämä työpaikat eivät koskaan ole edustettuina liiton hallinnossa tai ammattiosastojen toimikunnissa. Sieltä ei osata pyytää apua eikä siellä kovin usein olla jäseniäkään.
Edunvalvonnan toimintatavat on uudistettava etsivän työn suuntaan: haetaan ne avuntarpeet esille ja opetetaan ihmisiä auttamaan itse itseään yhdessä. Tämä keskusteluhan on tuttua ns. kehitysapu/kehittämisyhteistyöstä. Tämä uudistus ei tarvitse suurliittoa tai suuria ammattiosastoja. En ole havainnut TEAM-tiedoissa mitään tämänsuuntaista vihjettäkään. Sen takia kirjoitan nämä rivit.
Edunvalvonta voi onnistua tässä työehtosopimuspainotteisessa järjestelmässä ainoastaan paikallisen vapaaehtoistyön ja kollektiivisen intressin ymmärtämisen kautta. Palkatun henkilökunnan lisääminen ei välttämättä lisää onnistumisen todennäköisyyttä.

Kanerva

Ministerillä on toki inhimillisiä heikkouksia kuten meillä muillakin kansalaisilla. Kysymyksessä olevan ministerin kohdalla voisi kuitenkin jo puhua henkilökohtaisesta ongelmasta, jota voisi esimerkiksi verrata alkoholismiin. Alkoholin ylenmääräinen käyttö saattaa hyvinkin haitata annettujen tehtävien suorittamista, miksi ei siis henkilölle ylivoimainen kiusaus kiinnittyä helman heilahduksiin ja poven pauloihin. On siis arvioitava henkilön toimintakykyä ministerinä. Ulkomailla tällaiset 'poikien seikkailuihin' ryhtyneet ministerit lähtevät laulukuoroon varsin sujuvasti. Ei anteeksipyynnöt mitään ratkaise. Tässä ei ole edes kouhtuullistamisen mahdollisuutta, koska henkilön poliittinen, julkinen elämä on tulvillaan vastaavaa harkinnan puutetta.

Työsuhteessa sovellettavassa työsopimuslaissa (TSL 3:1) edellytetään, että "työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa." Tämä velvoite ulottuu joissakin tapauksissa tuomioistuinratkaisujenkin mukaan myös vapaa-aikaan, siis yksityiselämään. Rikkomukset ym. normin suhteen johtavat toisinaan hyvinkin mitättömiltä näyttävien syiden perusteella vakaviin seurauksiin, työsuhteen purkamiseen eli välittömään päättämiseen ilman irtisanomisaikaa. Kun työnantaja kadottaa luottamuksensa työntekijään eli ns. lojaliteetti murtuu; kun näitä rikkeitä on ilmeisestikin ollut aikaisemmin, niin tämähän voi jatkua. Tulevaisuudessa mahdollisesti uusiutuvien ei-toivottujen tapahtumien välttämiseksi on oikeus purkaa työsuhde.

Kuka on siis Kanervan 'työnantaja'? Ovatko pääministeri, joka käy oikeutta 'samalle hehtaarille' sijoittuvassa asiassa, ja Kokoomuspuolueen puheenjohtaja ainoita työnantajia, joiden luottamus riittää ministeripostin säilyttämiseen? Ministerin tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Jäätteenmäki sai lähteä, kun paljasti kömpelösti Paavo Lipposen rähmälläänolon USA:ssa, jonka kaikki TV-uutisia seuranneet saattoivat itse kuulla. Myös muita ministereitä on kohdannut sama kohtalo, mutta Kanerva nousee aina vaan kuin pujottelukeppi Bormiossa.

Sitten taas ollaan huolestuneita äänestysprosenteista ja vaaliasiantuntijat manailevat huonon sään sattumista vaalipäivälle.

perustuslain uudistamisesta vieläkin

Jokin aika sitten taas ilahduin politiikasta. Luin työnantajani kustantamista Edilex Uutisista oikeusministeri Braxin nimittämästä työryhmästä: ... "oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan ja kartoittamaan perustuslain toimivuuteen ja mahdollisiin muutostarpeisiin liittyviä kysymyksiä. ... ... Työryhmässä selvitetään alustavasti jatkotarkastelun kohteeksi otettavia kysymyksiä. Selvityksiä on tarkoitus tehdä sekä virkatyönä että ulkopuolisena tilaustyönä. Työryhmän tehtävänä on arvioida hankkeen edellyttämiä selvitystarpeita ja ohjata selvitysten laatimista."

Ilahduttavaa oli se, että ryhmään on nimitetty myös valtiopäiväneuvos Esko Helle. Tyytyväisyyteni johtuu siitä, että olen hänen kanssaan yhtä mieltä ollen pitänyt esillä näkemystä presidentti-instituution purkamisesta tässä valtiossa. Ratkaisu, jolla presidentti-instituutio kiinnitettiin suoraan kansanvaaliin, perustui sosialidemokraattien pyrkimykseen pitää valta. Olisi ehkä helpompi hyväksyä tällainen valtapoliittinen rakennetavoite, jos sosialidemokraattinen valta olisi jotain hyvää vähäosaisille ja marginalisoiduille kansalaisille. Sitä ei ole ollut eikä ole. Tästä todistaa nyt jo Erkkikin (Tuomioja).

Kunpa nyt poliitikkomme ja ainakin Vasemmistoliiton lipun alla olevat uskaltaisivat tehdä oikean ratkaisun eli osallistua rohkeasti yksilövallan purkamiseen politiikasta ja kansalaisten "Isä tai Äiti Aurinkoiseen" asettamien ylimitoitettujen odotusten paljastamiseen. Kaikki ponnistukset olisi suunnattava läpinäkyvyyden ja kommunikatiivisuuden lisäämiseen demokratiassa. Laulussa sanotaan "kansa kaikkivaltias". Enemmistö päättää, meni syteen tai saveen.

Periaatteellisuus taktikoinnin sijaan. Eikö se ole uskoa ihmiseen ja humanismia?

Käenpoikia sairaiden pussilla

Jos et sattunut huomaamaan Helsin Sanomien 23.2.2008 pientä uutista sivun alalaidassa, niin tässä lyhyesti tietoja siitä, kuinka tehdään rahaa ihmisten sairastamisesta nyt kun maan sairaanhoitojärjestelmän on annettu rämettyä poliittisen oikeiston johdolla ja vasemmistolaisen ay-liikkeen myötäillessa korvaamalla ansiotason korotuksia tulo- ym. verotuksen alennuksilla. Julkisen sektorin hoidossa oleva sairaanhoito on paikoin niin huonossa kunnossa, että varattomien ja vähävaraistenkin ihmisten on hakeuduttava suoraan tämän lisäarvoa tavoittelevan rahastusjärjestelmän syliin.

Mehiläinen, jolla Suomessa on 17 lääkärikeskusta ja kahdeksan sairaalaa ja jonka liikevaihto v. 2006 oli 106 M€, kuuluu Ambea-konserniin. Konsernin toimii Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa. Tästä konsernista 75 prosenttia omistaa pääomasijoitusyhtiö 3i (mikä mahtaa olla?). Vähemmistöosakkaina kerrotaan olevan Singaporen valtion sijoitusyhtiö GIC ja Ambean toimiva johto. Ambean aikaisempi nimen kerrotaan olleeen H-Careholding ja Ruotsissa käytetään nimeä Carema.

Nyt on 3i sitten päättänyt myydä konsernin - siis osuutensa ilmeisestikin - huutokaupalla halukkaille. Tuottoja on tullut kai sitten riittävästi tai on löytynyt uusia, parempia lypsykoneita. Epäilemättä osakkeet meneevät kaupaksi ja julkisen palvelun kaluaminen sairausvakuutuksen avustuksella jatkuu täälläkin.

Näin kapitalismi tavoittaa kaiken elämän ja jakaa ihmisiä luokkiin - kunnes selkä kriisissä katkeaa.

Lupamaksuilla vaalityötä

Ei osoita kovin fiksua journalismia ns. julkisen palvelun medialta teettää kyselyitä demaripuolueen puheenjohtajaraveista. Varsinkin kun YLE:n televisio- ja radio-ohjelmista (YLE:n Ykköstä lukuunottamatta) saa etsiä vastaanottamiskelpoista kuin sitä kuuluisaa silmäneulaa heinäsuovasta. Eikö tällaisten kyselyiden tekeminen kuulu asianomaiselle puolueelle eikä lupamaksuin rahoitettavalle mediayhtiölle? SDP:n vaalityöksi ja -ohjelmaksi tämä kyllä menettelee, mutta kuka näissä punertavan porvaripuolueen puheenjohtajaraveissa pääsee ensin tolpalle, ei ole yleisesti mitenkään kiinnostava aihe.

... kansanvallasta ja kansan vallasta ...

Olen ehtinyt pitkästä aikaa lukea kiinnostavia tekstejä. Sain hahmon kuviosta, jolla voisin täsmentää problematiikkaa jäsendemokratiaa ammattiliitossa. Voidaan tässä yhteydessä muodostaa ulottuvuus, jonka alku- tai yhtä hyvin alapäässä ovat järjestön jäsenet, seuraavalla portaalla erilaiset edunvalvojat kuten luottamusmiehet, sitten ammatillisesti ja palkattuina edunvalvonnan tuki- ja asiantuntijatyötä tekevät toimitsijat sekä ylimmällä askelmalla ay-järjestöjen ylin johtohenkilöstö (ne, jotka öisin tekivät tupo-sopimuksia). Näiden kategorioiden henkilöiden mahdollisuudet ja kyvyt antaa merkityksiä toisaalta konkreettisissa työsuhteissa olemiselle ja toisaalta yhteiskunnallisen integraation ehdoille vaihtelevat. Yksittäisen työntekijän kapealaisen intressin tavoittaminen on johtavalle ay-toimihenkilölle äärimmäisen vaikeaa, kun taas yhteiskunnan kokonaisuuden hallinnan vaatimukset eivät hyvin todellistu työsuhteessa olemisessa. Väliin jäävien kategorioiden näkökulmat ovat vastaavasti rajoittuneita ja välissä. Kuinka siis tuottaa kunnollista demokratiaa ja kansanvaltaa, jäsendemokratiaa?