Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaisista vain irlantilaiset saivat äänestää ns. Lissabonin sopimuksesta, millä nimellä EU:n perustuslakia nyt viimeksi on myyty. Kaikkialla muualla sopimuksen ratifiointi on toteutettu kansallisten, vallassa olevien eliittien toimesta päästämättä kansalaisia häiritsemään 'näin tärkeää asiaa'. Tämä siinä on todella kiinnostavaa, että 'vaikeita asioita ymmärtämättömät kansalaiset' lyödään ulos päätöksenteosta. Jospa tämä EU:n perustuslaki olisikin kaikella sillä viisaudella, mikä oli koolla sitä valmisteltaessa, laadittu siihen sisältöön, mikä olisi saatu todennäköisesti hyväksytyksi jäsenvaltioiden kansanäänestyksissä.
Kiinnostukseni EU:n kehitystä kohtaan kasvoi silloin, kun perustuslakia rakenneltiin ja jopa luin sen. Olisin silloin todennäköisesti äänestänyt sen puolesta, jos mahdollisuus olisi annettu. Keskeisimpänä perusteluna oli minulla parlamentin aseman parantaminen ja ajatus kansallisvaltion riittämättömyydestä planeetan tulevaisuuden edessä. Lissabonin sopimuksen puolesta en olisi äänestänyt enää. Irlantilaiset ikäänkuin kirkastivat minulle miksi en.
Olen työnikin takia seurannut aktiivisesti EU:n direktiivituotantoa ja sen yhteyksiä kansalliseen työoikeuteen sekä Euroopan yhteisön tuomioistuimen työelämän suhteita koskevia tuomioita. Tämän myötä olen oppinut, että EU:n erittäin keskeinen prinsiippi on kaiken kilpailuttaminen, vapaan kilpailun suojelemisesta, mikä sujuvasti ohittaa esimerkiksi työntekijän suojelutarpeen. EYTI:n tuomioiden mukaisesti on toimittava kansallisissakin tuomioistuimissa. EU ei ole sosiaalinen, kansalaisia suojaava näissä em. asiakirjoissaan, vaan uusliberalistiselle kapitalismille järjestystä rakentava yhteisö.
EU on välttämätön eikä sen olemassa olon vastustaminen sinänsä ole viisasta, vaan vastustamiseen on liitettävä vaatimukset kansalaisten arjessa ja puolella olemisesta.
