maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Uusi blogini ...

löytyy osoitteesta http://kariharju.wordpress.com/. Se alusta tarjoaa monipuolisempia mahdollisuuksia opiskella tätä internetin ihmemaailmaa. En siirrä näitä vanhoja juttuja sinne, vaan linkitän näitä keskenään.
Kuntavaaliehdokassivuni häviää historiaan. Itse asiassa se hävisi jo ainakin itseltäni, koska sähläsin jotain asetuksissa.

torstaina, helmikuuta 05, 2009

Lipponen töräytti

Voi sanoa, että on maailman kirjat nurin, sillä ei ole ihan helppoa minulle todeta - taitaa olla jo 2. kerta - että olen samaa mieltä kuin ent. pääministeri Lipponen, jonka hallitusten tekemisiä olen haukkunut usein. Kauppalehden mukaan tämä superseniori loihe lausumaan presidentin valtaoikeuksista mm. seuraavaa: " ... Valtaoikeuskeskustelussa esiintyy, puhemies Niinistö etunenässä, niitä, jotka haluavat kääntyä suoraan kansan puoleen, jotta valtaoikeudet säilytettäisiin ennallaan ... Rakennetaan asetelmaa, jossa haetaan vahvaa johtajaa, vahvaa miestä, joka kertoo, mitä eduskunnan, hallituksen ja kansan rauhaan kuuluu.  ...

Lipponen sanoo olevansa todella pettynyt valtaoikeuksia koskevaan julkiseen keskusteluun. Siinä ainoa argumentti tuntuu olevan, että kansa tahtoo vahvan presidentin.  - Minä vain kysyn, mitä se sitten tarkoittaa, Lipponen jyrähtää."

Sitähän juuri minäkin haluaisin kuulla useilta vas-kansanedustajiltakin. Suomessa ei tule olemaan enää millään kriteereillä vasemmistolaiseksi luokiteltavaa presidenttiä. Miksi tarvittaisiiin sellainen kuningas edelleen.

Parlamentarismi toteutettakoon täytenä, niin kansalaiset saavat mitä tilaavat. Ihmisillä on oikeus kokea virheensä itse. Sekin on demokratiaa, ei se, mitä nyt tapahtuu uskottelemalla kansanvaalilla valitun presidentin ylivoimaiseen hyvyyteen: demokratian irvikuva, slaavilaista alistumista ja herranpelkoa pukeutuneena "meidän Tarjaksi".

tiistaina, helmikuuta 03, 2009

Tupomiehet lähtivät taas liikkeelle

Taas ovat tupoilijat lähteneet liikkeelle ja kuten aina ennenkin ilman mitään konkreettisia esityksiä. Edellisen laman tupoista ja lammastelusta jäljellä on kymmenien tuhansien ihmisten elämän pilaaminen - jos kohta joitakin potkittiin persuksiin onnekkaastikin. Ainakin saivat ne, joilla oli ja on pääomia kiinteänä tai rahana. Verotustusta alennettiin aina vaan tasapuolisesti (= kellä enemmän on niin sille enemmän). Tulo- ja varallisuuserot on saatu ruhtinaallisiin mittoihin. Viimeisenä vaiheena oli varallisuusveron poistaminen. Tuloksena on julkisen sektorin rahoituksen hävittäminen, josta seurauksena kaikkien pienituloisempien välttämättä tarvitsemien palveluiden tuhoaminen ja mm. sairauden avulla saalistavien laumojen kiihtyvä sikiäminen kaikenkaltaisten lääkäriasemien ja keikkalääkäreiden muotoisina. Niitä sairausvakuutusjärjestelmä ruokkii kuin käenpoikia Lääkäriliiton säestäessä ahkerasti. Muistaako joku, että tässä maassa sai joskus terveyskeskuksesta diagnoosin ja reseptin ilman rahaa.

Koskaan ei kerrota sitä, että nämä tupomiehet ovat ainakin osavastuussa köyhimmän väestön tarvitseman julkisen sektorin murskaamisesta, vaikka ovat niin työnväenmiehiä että. Niinkuin tämä Ihalaisen viimeinen sosiaalitupo, joka on myyty julkisuuteen kuin taivaana, vaikka siinä taas unohdetaan muut kuin toistaiseksi voimassaolevin työsopimuksin töissä olevat.

Edellyttävätkö nämä ay-herrat siis nyt, että varallisuusverotus palautetaan tai että pääomatulojen verotus muutetaan progressiiviseksi? Tai edellyttävätkö he - jopa yleislakon voimalla - että väkeä vähentävistä yrityksistä ei makseta ulos osinkoja? Vai kuulemmeko taas sitä virttä, jonka esilaulajana ovat Katainen ja Vanhanen, siihen hartaina yhtyen, ja joka alkaa:"Nyt on kaikkien meidän ...". Miten niin kaikkien, kun edellisen jäljiltä jotkut ovat saaneet yllinkyllin ja muut sen, mitä pöydältä on lakaistu lattialle. Nyt kun demarit (KU 3.2.09) ovat jo yhtyneet virteen, niin eiköhän seuraavana ole Metalliliiton vas-ryhmästä Matti Mäkelä ja Turja Lehtonen. Kiire tulee tuporattaille näillekin. Eikä kestä kauan.

Voi kun Vasemmistoliiton piiristä uskallettaisiin esittää ne oikeat ja oikeutetut tavoitteet!