Voi vihreitä, voi

Anni (Sinnemäki) vaan kiltisti istuu poika Kataisen (vrt. aikaisempi tekstini) polvella ja Ruunperi selittää. Vieläko joku jaksaa uskoa näitä Vihreiden vakuutuksia? Onhan niillä se etu, ettei ole tuota työväen liikkeen historiaa, saati sosialistin mainetta kannettavana. Sehän on suuri etu näinä porvarillisen 'haulit himaan ja muista viis'-periaatteen kultakaudella, kun työtön yksinäinen saa mainiota veronalennusta yhteensä 0 euroa vuodessa (Heikki Taimio, Palkansaajien tutkimuslaitos).

kuntalaisaloite 25082008: joukkoliikenne

Ehdotan, että

1. Tampereen kaupunki toteuttaa vuoden 2009 alusta alkaen tai viimeistään syysaikataulukauden alusta 2009 vähintään 2 vuotta kestävän joukkoliikennekokeilun, siten että
   1. valitaan liikennetutkimusten perusteella 4-6 linjaa, joilla on todettu työmatkaliikenteen olevan määrällisesti suurinta (esim. linja 16, linjoja etelään ja pääsuuntana itä)
   2. näillä linjoilla ei maksukortista veloiteta matkamaksua aikaväleillä 05.00 – 08.00 ja 14.30 – 17.30
   3. valmistaudutaan lisäämään riittävästi vuoroja, kun matkustajamäärät nousevat
   4. valmistaudutaan kokeilun kuluessa henkilöautoliikennettä kevyesti rajoittaviin toimenpiteisiin (esim. Hämeenkadun sulku näinä aikaväleinä).

1. Tampereen kaupunki ryhtyy pikaisella aikataululla suunnittelemaan ja toteuttaakseen mahdollisimman nopeasti muutamia keskeisiä pikaratikkalinjoja pintaratkaisuna (hyvä esimerkki löytyy mm. Bordeaux’sta).

Perusteluksi esitän lyhyesti

a. silmäilleeni Tampereen karttaa – sijainti järvien välissä kapealla kannaksella,

b. että olen kerännyt kokemuksia 20 v. asuessani Lentävänniemessä ja tehdessäni työmatkat bussilla Härmälään ja Hatanpäälle sekä viimeiset vuodet Armonkalliolta henkilöautolla Murikka-opistoon ja erityisesti takaisinpäin.

c. autoliikenteen osuuden ilmastonmuutosta aiheuttavista kaasupäästöistä olevan merkittävä ja vähäisimmin panoksin alennettavissa.

d. Tampereen kauniin kaupunkikeskustan kuuluvan ihmisten tilaksi eikä henkilöautojen liikunta- ja seisontapaikaksi.

Veroalemestareita riittää

Vasemmistoliiton piiristä on vuosikausia esitetty, että jos tuloveroja yleensäkään on perusteltua alentaa, niin on se ainakin suunnattava yksinomaan pienituloisille, aloittaen alapäästä siis. On niin läpinäkyvää se hätä, mikä demareilla on uuden toivon (Urpilainen) avulla saada jotain täkyjä kansalaisille tartuttavaksi. Nyt on demarinkin mielestä alennettava pieni- ja keskituloisten veroja, tarjottava maksutonta lasten päivähoitoa ym. Siihen lauluun ovat yhtyneet vihreätkin vihdoinkin. Heiltähän ei viime vuosina ole sosiaalista otetta löytynyt ollenkaan. Saa nähdä pysyykö Sinnemäki Kataisen polvella. Nämä punertavat teemat on tempaistu siis vasemmalta ja Vasemmistoliittohan ei enää kelpaa julkisuuteen, kun tiedotusvälineiden demarit pönkittävät hädässään Urpilaista.

Voisi sanoa, että jo on sitä kuuluisaa otsaa. Maassa on vuosikymmeniä ja erityisesti viimeiset 15 vuotta tehty Metallityöväenliiton ja demareiden johdolla tulopoliittisia ratkaisuja, joissa keskeisenä elementtinä on ollut maksattaa reaalitulon nousu tuloveron alennuksilla, jotka on kohdistettu - niinkuin Katainen sanoo - tasapuolisesti kaikkiin tuloluokkiin. Saattaisin vielä löytää itseltäni Hesarin lehtileikkeleen, jossa tämän Veronmaksajain keskusliiton kaikkitietävän Lehtisen laskelmin osoitettiin - niihinhän on uskottava, on se niin varma mies - että alimpia palkkoja nauttivat saivat markkoja kolmasosan siitä, mitä parempituloiset. Edelleen maksetaan kaupassa rahalla eikä prosenteilla, me muut - ei Katainen.

Siitä ei puhuta, että niillä rahoilla olisi voitu kehittää julkisia palveluita, jotka hyödyttivät aikanaan pienituloisinta väestöä. Nyt välttämättömät palvelut rahoitetaan suurelta osin maksuilla tai ne on siirretty yksityisen liiketoiminnan saalistuksen piiriin. Kirkkain silmin ja punaisin huulin - häpeilemättä ja vanhoja muistelematta - asettuu J. Urpilainen nyt julkisen sektorin puolustajaksi. Positiivisesti ajatellen voisi sanoa: vihdoinkin, ja kielteisesti: pian se unohtuu, jos pääsee ohjaksiin.

Minua kenttämiestä hävettää, että em. riennoissa oli aikanaan mukana Vasemmistoliittokin.

Ei pormestaripopulismille, ei idolseja politiikkaan

Ensinnäkin osoitan parhaat kiitokseni puoluesihteeri Sirpa Puhakalle nopeasta reagoinnista pääministerin puheenvuoroon pormestarihallintoasiassa. Siitä en ole selvillä, kuinka hyvin (= laajasti, avoimesti, perusteellisesti ja asianmukaisesti) tämä kysymys on käsitelty puolueen sisällä. Kuitenkin siitä olen tamperelaisena varma, ettei asiaa ole käsitelty siten Tampereella. Olen varma kuitenkin, että puolueen täkäläisistä jäsenistä suuri osa on eri mieltä kuin Jari Heikkilä ja Sirkkaliisa Virtanen. Tampereen Vasemmistoliiton (kunnallisjärjestö) yhteys puolueen jäsenkuntaan on erittäin heiveröinen. Mahdollisuudet vaikuttaa järjestön kannanottoihin ovat kehnot, koska ne perustuvat erikoisesti painotettuun edustukseen eikä avoimeen puolueen jäsenten osallistumiseen kuten mm. mallisäännöt mahdollistavat ja miten on Pirkanmaan piirijärjestössä.

Oma käsitykseni pormestarihallinnosta on siihen saakka myönteinen, että tehtävä on määräaikainen ja että valinnat tehdään vaaleissa valtuuston jäseneksi riittävän kannatuksen saaneista. Kunnallisvaalit eivät saa muuttua henkilövaaliksi, sillä sen paremmin kunnassa kuin valtiossa ei yhdellä henkilöllä ole eikä saakaan olla niin suurta merkitystä kuin suomalaiset jostain alamaiskulttuurisesta asemastaan ovat oppineet (opetettu?) kuvittelemaan. Presidentti-instituutio on jo osoittanut tuon kuvitelman valheellisuuden. Äänestysprosentti on aivan järkyttävässä ristiriidassa tasavallan presidentin nykyisenkin vallan kanssa. Pormestarihallinnossakin vallitsee vahva virkamiesvalmistelu ja tarvitaan todella lujaa kunnallispoliittista kokemusta tuon koneiston ohjailemiseen. Sirkkaliisa Virtanen korostaa jatkuvasti välittömiä kontaktejaan kuntalaisiin. Yhtä hyvin ja paremminkin runsaslukuinen ja aktiivinen kunnallisten luottamushenkilöiden joukko saavuttaa yhteyden kansalaisiin eri asioissa. Ainakaan Tampereella ei ole Vasemmistoliiton piirissä järjestetty kunta-aktiivien jatkuvaa ja säännöllistä vuorovaikutusta ja poliittisen linjan hahmottelua, mikä olisi nykytekniikoin helpostikin aikaansaatavissa.

Sirkkaliisa Virtanen on jo esiintynyt julkisuudessa Tampereen Vasemmistoliiton pormestariehdokkaana. Pidän sitä virheellisenä, vaikka mielestäni meillä ei ole ketään muuta tehtävään yhtä pätevää ja halukasta. Meidän tulee esiintyä pelkästään asiakohtaisin tunnuksin ja tavoittein.

Jos ym. esittämäni ehto pormestarihallinnosta on mahdoton, oikaisen kantani siihen perinteiseen, että kunnanjohtajan tehtävä saatetaan määräaikaiseksi ja valtuustokauden mittaiseksi. Jos pormestarimalli voitaisiin toteuttaa ilman populistista henkilövaalia, sen voisin hyväksyä. Se puolueiden koalitio, joka vaalien jälkeen pystyy valitsemaan pormestarin ynnä apulaiset, vastaisi vaalikauden yhteiskunnallisesta menosta. Näin syntyisi ehkä jotenkin läpinäkyvämpi politiikka. Ehkä me kansalaisetkin oppisimme sitten näkemään paremmin.

Mitä onkaan viisaus?

Radiosta taas kajahtaa. Kuuntelin Laura Ruoholaa vieraineen (en saanut nimeä, nainen) Epookkiohjelmassa. He keskustelivat Hella Wuolijoen varhaisesta Laki ja järjestys - näytelmästä. En ole lukenut tahi nähnyt näytelmää.

Naiset keskustelivat näytelmän päähenkilön ulkopuolisuudesta, rintamien väliin jäämisestä, ehkä puolueettomuudesta. Lainattiin jonkin senaattorin (näytelmähenkilö) lausetta tälle päähenkilölle, joka ei ole ottanut selvää puolta porvarien ja työläisten välillä: "Teitä on siellä sekalainen seurakunta. On pelkureita, uskaltamattomia, ..." En kuullut täsmällisesti kaikkea, mutta se ei olekaan merkityksellistä, vaan se on, että lauseen viesti rinnastui minulla nyt olevaan, jokapäiväiseen kokemuspiiriini.

Kovin monet pidättäytyvät (muka!) ottamasta kantaa suuremmissa tai pienemmissä ihmisten yhteisöissä syntyviin jonkinlaista ratkaisua (ja päätöstä toiminnan perustana) edellyttäviin. Tällaisia ovat esim. tehdäänkö työtä epämukavissa vuoroissa vai palkataanko vuokratyöntekijä, kenelle osoitetaan verohelpotukset, rajoitetaanko ilmastonmuutosta yksilötason käyttäytymisen muutoksilla, ralliautoilun puolesta tai vastaan, maahanmuutajista, lähikauppa vai Ideaparkki. Kyselylomakkeella vielä monet 'jaksavat' vastata l. ottaa mielipiteen (nehän ovat mielipidetiedusteluja, vaikka väärin kerrotaan tutkimuksiksi), mutta jo suppeissakin face-to-face-tilanteissa oman käsityksen julkaiseminen osoittautuu ylivoimaiseksi, saati että jokin mielipide johtaisi aktiin, äänestämiseen vaaleissa, toimintaan jopa poliittisessa puolueessa. Puolueiden kautta välittyy valta yhteiskunnallisen kehityksen saamiin konkreettisiin muotoihin.

B. Brecht kirjoitti Epilogi -runossaan:

"...Vanhoissa kirjoissa kerrotaan, mitä on viisaus: vetäydy maailman taisteluista ja vietä lyhyt aikasi vailla pelkoa, tule toimeen ilman väkivaltaa, maksa paha hyvällä luovu toiveistasi, unohda ne ..."

V. Huovinen sanoi Konsta Pylkkäsen suusta viisaudesta ja tyhmyydestä:

"... Sellainen ihminen saattaa olla viisaskin, joka tosiasiassa on tyhmä. Syö voiruokia ja olla jurottaa savupiippunsa kylessä. Eikä hyvin mietiskele älykkäästi, nauraa vaan hissukseen ja puoliälyttömästi. Mutta jos tyhmä olisi viisas, niin mikä on tosiviisaan arvo? Tyhmällä ei ole sitä mieliharmia kuin viisaalla, jonka aivo on monesti tulehtunut ...?

Monet ovat kuitenkin - kuten Hamlet - "mietinnän kalvaan taudin tartuttamia", jopa niin, että tauti saa toimimaankin.

Pelisäännöt ja vaikutusmahdollisuudet paikallisessa sopimisessa

”Me olemme paikallisen sopimisen lisäämiseen … Se edellyttää kuitenkin, että sopimisen pelisäännöt ovat sopimisen selvät ja työntekijöillä on samat vaikutusmahdollisuudet kuin työnantajilla”. Näin lainasi KU 29.7. JHL:n toimialajohtaja (?) Teija Asara-Laaksosen lausuntoa. Kiinnitin jo aikaisemmin huomioni SAK:n johtaja Matti Huutolan lausuntoon asiasta. Asiasta ovat juuri äsken kirjoittaneet Sami Parkkonen ja Heikki Korhonen Rakennusliiton palkollisena. Ehkä siis minäkin Metallityöväen koulutussäätiön (Murikka-opisto) palkollisena ja luottamusmiestyötä opettavana voin osallistua.

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa on pitkään ollut erityinen pykälä paikallisen sopimisen menettelystä eli pelisäännöistä. Tekstiä pidän hyvin selvänä eli siitä käy ilmi miten. Lisäksi työehtosopimuksessa on eri tekstikohdissa erikseen mainittu n. 50 – 70 asiaa, joista voidaan sopia toisin. Onpa jokunen yksityiskohta, joista on saatava tekstin mukaan paikallinen sopimus aikaan, ennen kuin voidaan toteuttaa työnantajan käskyvaltaa (direktio). Pelisäännöt ovat siis selvät, mutta ovatko ne hyvät. Sopimisoikeus annetaan työsopimustasollekin (työntekijä ja työnantajan edustaja keskenään) ilman minkäänlaista ilmoitusvelvollisuutta luottamusmiehelle. Työntekijät – kenttämiehet niin kuin entinen työtoverini levyverstaalla tapasi sanoa – eivät varsinkaan näinä aikoina ole hyvin selvillä siitä, mitä ovat työlakien ja työehtosopimuksen määräykset. Ollaan siis kovin alttiita sopimaan lyhytaikaisen henkilökohtaisen edun nimissä kaikenlaista em. määräyksistä välittämättä. Ymmärtääkseni tämä murentaa työehtosopimuksen merkitystä oikeuslähteenä sekä luottamusmiehen asemaa kollektiivin yhteisen edun puolustajana. Tarkoitan sanoa, että vaikka määräykset ovat selvät, ainakin näitä tuntemiani pelisääntöjä pitäisi laadullisesti parantaa.

Paikallisen sopimisen aloite tulee ko. toimialalla säännönmukaisesti työnantajalta. Tietysti, koska monenlaiset joustavuusvaatimukset tunnistetaan johtavien toimihenkilöiden tehtävistä käsin. Luottamusmiehet joutuvat tässä tilanteessa käymään läpi usein todella vaikean kokonaisharkinnan vaiheen. Siinä ovat vastakkain pidättäytyminen paikallisesta sopimisesta – jääminen työehtosopimuksen varaan, sopimisen pakkoahan ei ole – ja toisaalta paikallisen sopimisen tekeminen. Sopimisen sisältö teksteineen on kohtalaisen vaativa ja aikaa vievä tehtävä. Usein työnantajan edustajat ovat sen jo laatineet valmiiksi ja hyväksyttäväksi. Jos luottamusmies ei suostu sopimusta tekemään, mihin hänellä on asemastaan johtuen autonominen oikeus, hän kovin usein joutuu mustamaalauksen, jopa parjauksen kohteeksi.

Vaikka luottamusmiehillä edustamassani laitoksessa on mahdollisuus kehittää osaamistaan nykyisin jopa erityiskurssilla, ei osaaminen ole läheskään aina riittävää. Tarvitaan erittäin radikaaleja toimenpiteitä luottamusmiesaseman kohentamiseksi, ennen kuin voidaan edes odottaa valmiuksien riittävän paikallisen sopimisen toteuttamiseen hyvin.

Voiko sitten työntekijöillä olla samat vaikutusmahdollisuudet kuin työnantajilla? Työsuhdetta määrittävien oikeuslähteiden (työsopimus, työlait, työehtosopimus, työsäännöt) kehitys on edennyt pelkästään yksilötasolla sovellettavista, yritys- ja toimialakohtaisiin, jopa valtakunnan mitassa määräyskokoelmiin. Onpa maassa sellainen kollektiivinen toimialaa koskeva säännöstyslähde kuin yleissitova työehtosopimus. Tämän kehityksen perusta on työoikeudessa kauan hyväksytty periaate, että työntekijä on työsuhteen heikompi ja sen takia kollektiivista suojelua tarvitseva osapuoli. Kun ay-johtajat paikallista sopimista suosittelevat, niin heidän tulee myös sanoa se, miten käy jatkossa yleissitovuudelle ja yleensä maanlaajuisille työehtosopimuksille, kun taipaleelle lähdetään. Tai he voisivat ainakin kuvata, milloin työntekijä ja työnantaja ovat vaikutusmahdollisuuksiltaan samassa asemassa. Tässä mielessä ajattelen ilmeisesti Sami Parkkosen tapaisesti. Ay-johtajat sanailevat helposti yo. käsitteitä ja koska eivät niiden sisältöjä tavallisesti mitenkään määrittele, avautuu laaja kuilu heidän ja kenttäväen väliin. Sitä ainakin itse nimitän kriisiksi.