Kieslovskin elokuvassa Kolme väriä: sininen sanoo päähenkilön Lucien dementoitunut äiti, joka ei pysty tunnistamaan tytärtään, vaan pitää häntä milloin omana sisarenaan milloin Lucien sisarena: "Aina täytyy pitää kiinni jostakin".
Niin se on. Ilman tukea, kaidepuuta ei selviä.
Ilahduin taas politiikasta, koska luin KU:sta Paavo Arhinmäen lausuntoa Vasemmistoliiton yhteiskunnallisesta asemoinnista. Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Puolueen aktiivien tulee kaikkialla, missä meitä edelleen on, käynnistää radikaaleja aloitteita yhteiskunnallista toimista kaikkein vaikeimpaan asemaan ajettujen ihmisten rinnalla, vaatimuksia demokratian viemisestä työpaikoille, irtisanomisiin ja lomautuksiin alistumisesta liittoutumiseen yli työntekijäasemarajan (työntekijä/toimihenkilö), sosiaaliturvan määrällisten korotusten kaipaamisesta järjestelmien muutoksiin (terveyskeskusmaksu/maksuton perusterveydenhoito).
Rurik Holmin (Vasemmistofoorumi) kautta on tullut myös samansuuntaista ja oikeaa ajattelua nykyaikaisesta vasemmistolaisuudesta. Mikko Lahtinen aikanaan ehdotti uuden puolueen rakentamista radikaalille vasemmistolle, joka toimisi kapitalismia vastaan ja tavoittelisi sen hävittämistä.
Tuollaiset Matti Huutolat ehdotuksineen asettumisesta oikeistolaisen demaripuolueen kylkeen tavoittelevat asiallisesti vasemmistolaisen poliittisen vastarinnan hävittämistä maassamme. Tällaisia Matti Huutoloita on ay-järjestöjen palkkalistoilla valitettavan paljon.
Teknologiateollisuuden voimassaolevassa työehtosopimuksessa on määritelty viime vaiheessa 60 prosenttia korotuksesta maksettavaksi kaikille sopimuksen soveltamisen piirissä oleville. Loput 40 % on siirretty paikallisesti sovittavaksi siten, että yrityksen palkkasummasta 1,6 % jaetaan yrityksessä sopien osalle työsuhteisista, mutta ei kaikille. Luottamusmiehille ja työnantajilleon järjestetty ohjausta erän jakamisesta. Mistä tässä oikeastaan on kysymys?
Työehtosopimuksen määräykset palkasta ovat sen keskeistä sisältöä. Tällaisella kollektiivisella, erityisellä sopimuksella on aikanaan haluttu suojella toimialan kaikkien työntekijöiden minimiturvaa palkkauksen osalta. Siirtämällä nyt osa yleiskorotuksesta ja vieläpä merkittävän suuri osa pienempää, siis yritystasoista kollektiivia koskevaksi, heikomman neuvotteluaseman varassa tehtäväksi ei-yleiseksi korotukseksi ollaan murentamassa itse työehtosopimuksen asemaa työsuhteen oikeuslähteenä.
Suomen työoikeudessa on - vai pitäisikö sanoa, on ollut tavoitteena suojella työsuhteen heikompaa osapuolta kehittämällä soveltamisalaltaan laajoja työoikeuden määräyksiä kuten lakeja ja työehtosopimuksia. Lainsäädännössä on kuitenkin annettu laajoja oikeuksia työehtosopimusosapuolille poiketa lain määräyksistä niitä heikentäenkin. Suomen erittäin keskitetty (korporatiivinen) työehtojen sopimusjärjestelmässä on tätä mahdollisuutta myös paljon käytetty. Erityisen 'kunnostautunut' tässä on Metallityöväen liitto, joka nyt johdattelee valtakunnalisten työehtosopimusten purkamisen tiellä kohti paikallisia työehtosopimuksia, joita tehtiin myös viime vuosisadan alkupuolella, kun työnantajat eivät tunnustaneet työntekijöiden järjestöjen valtuutusta.
Alkaa näyttää kovin oikeistolaiselta 'olet oman onnesi seppä'-ideologialta.
Jan Koskimies arvioi jo viime marraskuussa KU:n jutussa kriittisesti puolueen kokousperinteitä ja puhui suopeasti internetin käyttämisestä puolueen sisäisessä työssä ja julkisuudessa. Toisaalla ja myöhemmin samassa lehdessä eräs varttuneempi toveri - aktiivinen netin käyttäjä - ehdotteli mm. edesmenneen Hämeen Yhteistyö-lehden herättämistä nettieloon. Voin mielihyvin olla näiden puheenvuoron käyttäjien kanssa samaa mieltä. Poliittisesti aktiivisten ihmisten keskinäiden ja ulospäinkin suuntautuvan vuorovaikutuksen on pakko siirtyä hyvin voimakkaasti internetmaailmaan, vaikka kohtaamiset läsnäollen eivät kokonaan voi toki kadota. Sen sijaan turhauttavat kokoukset, joissa ei synny mitään päätöksiä, jotka myös toteutetaan, ovat ihmisten aktiivisuutta pois kuluttavia, siis huonoa toimintaa. Nähdäkseni kysymys on siitä, että ehkäpä suurimman osan poliittissa toiminnassa tarvittavasta vuorovaikutuksesta tuleekin tapahtua virtuaalisesti, koska meidän yksityiset elämäntapamme ovat niin jyrkästi erilaistuneet ja kuormittuneet eri suunnista tulevista toiminnallisista intresseistä, että kokousten tuottama vetovoima ei vain riitä kuljettamaan meitä tiettyyn paikkaan tiettynä aikana. Samaan aikaan toisaalla on jokin mielenkiintoisempi intressi.
Virtuaaliset kohtaamiset ja ilmaistun ajattelun muotoinen kanssakäyminen saattaisi jopa käynnistää aktiivista kansalaistoimintaa, joka edellyttää läsnäolemista.
