Sairaudelle on tehtävä jotakin

Aloin lukea älyllisesti virkistyäkseni Yrjö Engeströmin kirjaa Ekspansiivinen oppinen ja yhteiskehittely työssä (Vastapaino 2004). Kirjansa johdantoluvun Engeström päättää oheisena lainaamaani jaksoon: ..."Enää ei ole kysymys vain tavanomaisesta poliittisesta vastakkainasettelusta. Valtavien voimavarojen häikäilemätön väärinkäyttö ja saalistus aletaan kokea yhteiskunnalliseksi ja kulttuuriseksi patologiaksi, tarttuvaksi sairaudeksi (vrt. Partnoyn (2003) teos Infectious Greed). Sairaudelle on tehtävä jotakin. Perinteiset keinot - arvosteleminen, vastustaminen ja tuomitseminen - eivät riitä. Toiminnan teoria ja kehittävä työntutkimus voivat olla uusien keinojen varanto."
Lainauksen lopussa on yhteys työelämään, mutta minulle siinä ovat keskeistä, etteivät joka päivä kohtaamamme häikäilemättömyyden ja saalistuksen arvosteleminen, sanallinen vastustustaminen ja tuomitseminen riitä. Siinä merkityksessä sellaiset toiminnat kuin Tehyn naisten viimesyksyinen valmius ottaa asiansa itse ajettavaksi, kemijärveläisten yli puoluerajojen menevä yhteen liittyminen teollisten, kannattavien työpaikkojen puolesta, erilaiset pienemmät, yleensä nuorten toimijoiden toteuttamat toiminnat ovat suuria tekoja. Erityisesti Kemijärven Massaliikkeen toiminnassa on havaittavissa pelkän vastustamisen rajat ylittäviä piirteitä heidän rakentaessaan aktiivisesti toiminnallisia muutosmahdollisuuksia itse. Siihen Engeström viittaa uusien keinojen varantona. Minä arvostan yhteiskunnallisesti ja kollektiiviseen hyvään suuntautuneiden kansalaisakteja. Voin sanoa ylpeästi olleeni tällaisessa mukana ja haluan olla edelleen, kun hetki lyö.

Arkipäivän fenomenologiaa

Lenkillä vastaani juoksi kaksi nuorta ihmistä, joiden vauhti ja vaatetus viittasi siihen, etteivät he olleet aktiivikuntoilijoita, ainakaan vielä. Nuoria ihmisiä, mieleni tekee kirjoittaa poika ja tyttö, ainakin he minusta näyttivät alle 20-vuotiailta. Tuo yllä olisi varmaankin jäänyt havaintoni tarkkuudeksi ja unohtunut hyvin nopeasti, mutta kävi kuitenkin niin, että tyttö sattui vilkaisemaan minua. Hän hymyili säteillen. Se hymy ei ollut minulle, vaan se kertoi onnellisuudesta, joka asui siinä yhteydessä toiseen hänen hölkätessään rakkaansa kanssa. Että minä satuin havaitsemaan sen johtui siitä, että välttääkseen törmäyksen hänen oli siirrettävä katseensa pois pojasta ja, että olin itse tilassa, mikä mahdollisti tällaisen syvemmän merkityksen antamisen näköhavainnolle.
Elokuvassa Tyttö ja helmikorvakoru kysyy maalari palvelustytöltä ateljeessaan, minkä värisiä ulkona näkyvät pilvet ovat. Tyttö vastaa ensin niiden olevan valkoisia. Se ei ole taiteilijan mielestänä tyydyttävä vastaus. Tauon jälkeen tyttö korjaa: ne ovat keltaisia, harmaita, vihreitä... Havaitsemisemme voi olla siis täsmällisempää, kun jaksamme tarkentaa.

Todellisuus, fiktio ja totuus

Kanerva kantaa tänään ristiä uskonnollisessa rituaalissa Turussa ja lukee Raamatusta jonkin aiheeseen sopivan tekstin. Miten todellisuus voikin asettua näin? Julkisuus tekee miehestä tekstiviestittelyn takia 'syntisen' ja kohta hän on kantamassa synnin taakkana ristiä meidän 'syntisten' puolesta. Väkisin tulee mieleeni taas Jouko Turkan viisaat ajatukset kirjassaan Aiheita, Otava 1982. Siinä ensimmäisen jakson lopulla Turkka kirjoitti: "Aina kun olen jotain yrittänyt (tehdä fiktiota, lisäys KH), on elämä siis näyttänyt itsensä niin ylivoimaisena, luonnollisena ja tyhjentävästi, ettei tunnu mahdolliselta keksiä mitään sen vertaista." Kanervan tapaus vahvistaa loistavasti Turkan hypoteesia mahdottomuudesta ylittää todellisen elämän tuottamia ilmiöitä. Kuitenkin ...
on näinä aikoina niin, ettei todellisuudestakaan voi olla varma, jos siis määrittelen todellisuuden jotenkin satunnaiseksi, että se toteutuu yksittäisten ihmisten suurelta osin suunnittelemattoman olemisen summana. Mediajulkisuus on ilmeisen suurelta osin suunniteltua erilaisten ostettavien imagonikkareiden toimesta. Kanervakin olisi voinut tilata tällaisen ohjelmanumeron Turussa julkisen anteeksipyyntönsä täydentäjäksi. Turkulainen tilaajan edustaja kuitenkin nyt vahvistaa, että tilaus on tehty jo ennen Johanna-julkisuutta.

Tehdään ihmisten kanssa, ei puolesta

Metalliliiton tutkimuspäällikkö Jorma Antila kirjoitti Metallin vaikuttajat – liittokokousvaaliliiton www-sivulla tekstin, jossa hän kertoo: …suhtaudun hyvin myönteisesti uuden teollisuusliiton perustamiseen. Tosin minun näkemykseni uuden teollisuusliiton keskeisistä kysymyksistä poikkeavat hieman niistä suunnitelmista, joita tähän mennessä on esitetty.” Tekstin alussa hän kirjoittaa, että ”kuuden liiton valmistelema yhdistyminen voi tarjota mahdollisuuden muodostaa tehokkaasti toimiva uusi teollisuusliitto.”
Tärkeää onkin kirjoittaa TEAM:sta epäillen – ”voi tarjota mahdollisuuden”. Jo nyt on tehty selviä virheitä. Palkatun väen muodostamat työryhmät ovat kokoontuneet ja kirjoitettu on suunnitelmia. Minä en ole niitä nähnyt, mutta eivät ole nekään joiden olisi pitänyt jo olla tekemässä näitä tekstejä eli jäsenten edustajien liittojen hallintoelimistä. Ilmeisesti huomattava määrä palkattuja tunteja on pois liittojen perustyöstä. Nyt aloitetaan sitten myyntiä. Pidän erittäin tyypillisenä, etteivät mm. Metalliliiton liittotoimikunta ja liittovaltuusto ole tietääkseni millään tavoin puuttuneet tähän prosessiin. Se kertoo meille siitä, kuinka tämä ay-järjestelmä rakentuu todellakin ylhäältä alaspäin ja keskuksesta periferiaan. Sääntöhän on ja siihen Antilakin viittasi oikein: keskeneräisiä asioita ei saisi käsitellä julkisesti.
Näin toimitaan yrityksissäkin – useimmiten. Pilataan tavoitteisiin pääsy sillä, että tehdään ylätasolla – yrityksissä osaavan insinöörin toimesta - valmis esitys, joka sitten halullisten luottamusmiesten avulla yritetään myydä väelle. Juuri näin on tehty tämän TEAM -projektin yhteydessä.
Ay-järjestöjen – kuten poliittisen puoluejärjestelmänkin – keskeinen virhe on, että johtava ja ns. asiantunteva eliitti tekee asioita jäsenten ja kansalaisten puolesta. Erilaisten kansalaisliikkeiden tyypillinen piirre on yhdessä tekeminen eli asioita tehdään ihmisten kanssa eikä heidän ylitseen. Ongelma on tunnettu ja tutkittu vuosikymmeniä sitten organisaatiososiologian piirissä. Organisaatiot jähmettyvät vakiintuessaan ja menettävät otteensa alkuperäiseen olemassaolon perusteeseen.
Antila kirjoitti olevansa hieman erimieltä hankkeen viejien kanssa. Hän olisi halunnut, että olisi lähdetty organisoimaan uudelleen sopimus- ja järjestötoimintaa, puhtaalta pöydältä. Oikein, mutta onko se vain hieman eri mieltä. Sopimustoiminnan organisoiminen puhtaalta pöydältä – siis ilman reviiriajattelua – on kumouksellinen ehto, ja siis näin tehden mahdoton. Mitään niin suurta ja kumouksellista ei tapahdu pelkän hyvinvoivan hyvin palkatun tahdon varassa. Niin oikein kuin se olisikin. Siihen tarvitaan kuoleman vaara – hyvin vakava kriisi edunvalvonnassa.
Nyt rakennetaan liittoja superliiton sisään ja SAK:a korvaamaan. Suuruuden synergiaväittämän takana on edunvalvontatoiminnan rinnastaminen tuotannolliseen tai muuhun taloudelliseen tulosajatteluun. Se on johonkin asti viisasta, milloin sillä vähennetään moninkertaista työtä ja pystytään vapauttamaan resursseja (rahaa, siis henkilöitä) ydintehtävän toteuttamiseen. Suurliitto tahi suuret ammattiosastot eivät yhtään paremmin saavuta niitä pieniä toimipaikkoja, joissa avun ja tuen tarve on suurin. Nämä työpaikat eivät koskaan ole edustettuina liiton hallinnossa tai ammattiosastojen toimikunnissa. Sieltä ei osata pyytää apua eikä siellä kovin usein olla jäseniäkään.
Edunvalvonnan toimintatavat on uudistettava etsivän työn suuntaan: haetaan ne avuntarpeet esille ja opetetaan ihmisiä auttamaan itse itseään yhdessä. Tämä keskusteluhan on tuttua ns. kehitysapu/kehittämisyhteistyöstä. Tämä uudistus ei tarvitse suurliittoa tai suuria ammattiosastoja. En ole havainnut TEAM-tiedoissa mitään tämänsuuntaista vihjettäkään. Sen takia kirjoitan nämä rivit.
Edunvalvonta voi onnistua tässä työehtosopimuspainotteisessa järjestelmässä ainoastaan paikallisen vapaaehtoistyön ja kollektiivisen intressin ymmärtämisen kautta. Palkatun henkilökunnan lisääminen ei välttämättä lisää onnistumisen todennäköisyyttä.

Kanerva

Ministerillä on toki inhimillisiä heikkouksia kuten meillä muillakin kansalaisilla. Kysymyksessä olevan ministerin kohdalla voisi kuitenkin jo puhua henkilökohtaisesta ongelmasta, jota voisi esimerkiksi verrata alkoholismiin. Alkoholin ylenmääräinen käyttö saattaa hyvinkin haitata annettujen tehtävien suorittamista, miksi ei siis henkilölle ylivoimainen kiusaus kiinnittyä helman heilahduksiin ja poven pauloihin. On siis arvioitava henkilön toimintakykyä ministerinä. Ulkomailla tällaiset 'poikien seikkailuihin' ryhtyneet ministerit lähtevät laulukuoroon varsin sujuvasti. Ei anteeksipyynnöt mitään ratkaise. Tässä ei ole edes kouhtuullistamisen mahdollisuutta, koska henkilön poliittinen, julkinen elämä on tulvillaan vastaavaa harkinnan puutetta.

Työsuhteessa sovellettavassa työsopimuslaissa (TSL 3:1) edellytetään, että "työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa." Tämä velvoite ulottuu joissakin tapauksissa tuomioistuinratkaisujenkin mukaan myös vapaa-aikaan, siis yksityiselämään. Rikkomukset ym. normin suhteen johtavat toisinaan hyvinkin mitättömiltä näyttävien syiden perusteella vakaviin seurauksiin, työsuhteen purkamiseen eli välittömään päättämiseen ilman irtisanomisaikaa. Kun työnantaja kadottaa luottamuksensa työntekijään eli ns. lojaliteetti murtuu; kun näitä rikkeitä on ilmeisestikin ollut aikaisemmin, niin tämähän voi jatkua. Tulevaisuudessa mahdollisesti uusiutuvien ei-toivottujen tapahtumien välttämiseksi on oikeus purkaa työsuhde.

Kuka on siis Kanervan 'työnantaja'? Ovatko pääministeri, joka käy oikeutta 'samalle hehtaarille' sijoittuvassa asiassa, ja Kokoomuspuolueen puheenjohtaja ainoita työnantajia, joiden luottamus riittää ministeripostin säilyttämiseen? Ministerin tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Jäätteenmäki sai lähteä, kun paljasti kömpelösti Paavo Lipposen rähmälläänolon USA:ssa, jonka kaikki TV-uutisia seuranneet saattoivat itse kuulla. Myös muita ministereitä on kohdannut sama kohtalo, mutta Kanerva nousee aina vaan kuin pujottelukeppi Bormiossa.

Sitten taas ollaan huolestuneita äänestysprosenteista ja vaaliasiantuntijat manailevat huonon sään sattumista vaalipäivälle.