”Me olemme paikallisen sopimisen lisäämiseen … Se edellyttää kuitenkin, että sopimisen pelisäännöt ovat sopimisen selvät ja työntekijöillä on samat vaikutusmahdollisuudet kuin työnantajilla”. Näin lainasi KU 29.7. JHL:n toimialajohtaja (?) Teija Asara-Laaksosen lausuntoa. Kiinnitin jo aikaisemmin huomioni SAK:n johtaja Matti Huutolan lausuntoon asiasta. Asiasta ovat juuri äsken kirjoittaneet Sami Parkkonen ja Heikki Korhonen Rakennusliiton palkollisena. Ehkä siis minäkin Metallityöväen koulutussäätiön (Murikka-opisto) palkollisena ja luottamusmiestyötä opettavana voin osallistua.
Teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa on pitkään ollut erityinen pykälä paikallisen sopimisen menettelystä eli pelisäännöistä. Tekstiä pidän hyvin selvänä eli siitä käy ilmi miten. Lisäksi työehtosopimuksessa on eri tekstikohdissa erikseen mainittu n. 50 – 70 asiaa, joista voidaan sopia toisin. Onpa jokunen yksityiskohta, joista on saatava tekstin mukaan paikallinen sopimus aikaan, ennen kuin voidaan toteuttaa työnantajan käskyvaltaa (direktio). Pelisäännöt ovat siis selvät, mutta ovatko ne hyvät. Sopimisoikeus annetaan työsopimustasollekin (työntekijä ja työnantajan edustaja keskenään) ilman minkäänlaista ilmoitusvelvollisuutta luottamusmiehelle. Työntekijät – kenttämiehet niin kuin entinen työtoverini levyverstaalla tapasi sanoa – eivät varsinkaan näinä aikoina ole hyvin selvillä siitä, mitä ovat työlakien ja työehtosopimuksen määräykset. Ollaan siis kovin alttiita sopimaan lyhytaikaisen henkilökohtaisen edun nimissä kaikenlaista em. määräyksistä välittämättä. Ymmärtääkseni tämä murentaa työehtosopimuksen merkitystä oikeuslähteenä sekä luottamusmiehen asemaa kollektiivin yhteisen edun puolustajana. Tarkoitan sanoa, että vaikka määräykset ovat selvät, ainakin näitä tuntemiani pelisääntöjä pitäisi laadullisesti parantaa.
Paikallisen sopimisen aloite tulee ko. toimialalla säännönmukaisesti työnantajalta. Tietysti, koska monenlaiset joustavuusvaatimukset tunnistetaan johtavien toimihenkilöiden tehtävistä käsin. Luottamusmiehet joutuvat tässä tilanteessa käymään läpi usein todella vaikean kokonaisharkinnan vaiheen. Siinä ovat vastakkain pidättäytyminen paikallisesta sopimisesta – jääminen työehtosopimuksen varaan, sopimisen pakkoahan ei ole – ja toisaalta paikallisen sopimisen tekeminen. Sopimisen sisältö teksteineen on kohtalaisen vaativa ja aikaa vievä tehtävä. Usein työnantajan edustajat ovat sen jo laatineet valmiiksi ja hyväksyttäväksi. Jos luottamusmies ei suostu sopimusta tekemään, mihin hänellä on asemastaan johtuen autonominen oikeus, hän kovin usein joutuu mustamaalauksen, jopa parjauksen kohteeksi.
Vaikka luottamusmiehillä edustamassani laitoksessa on mahdollisuus kehittää osaamistaan nykyisin jopa erityiskurssilla, ei osaaminen ole läheskään aina riittävää. Tarvitaan erittäin radikaaleja toimenpiteitä luottamusmiesaseman kohentamiseksi, ennen kuin voidaan edes odottaa valmiuksien riittävän paikallisen sopimisen toteuttamiseen hyvin.
Voiko sitten työntekijöillä olla samat vaikutusmahdollisuudet kuin työnantajilla? Työsuhdetta määrittävien oikeuslähteiden (työsopimus, työlait, työehtosopimus, työsäännöt) kehitys on edennyt pelkästään yksilötasolla sovellettavista, yritys- ja toimialakohtaisiin, jopa valtakunnan mitassa määräyskokoelmiin. Onpa maassa sellainen kollektiivinen toimialaa koskeva säännöstyslähde kuin yleissitova työehtosopimus. Tämän kehityksen perusta on työoikeudessa kauan hyväksytty periaate, että työntekijä on työsuhteen heikompi ja sen takia kollektiivista suojelua tarvitseva osapuoli. Kun ay-johtajat paikallista sopimista suosittelevat, niin heidän tulee myös sanoa se, miten käy jatkossa yleissitovuudelle ja yleensä maanlaajuisille työehtosopimuksille, kun taipaleelle lähdetään. Tai he voisivat ainakin kuvata, milloin työntekijä ja työnantaja ovat vaikutusmahdollisuuksiltaan samassa asemassa. Tässä mielessä ajattelen ilmeisesti Sami Parkkosen tapaisesti. Ay-johtajat sanailevat helposti yo. käsitteitä ja koska eivät niiden sisältöjä tavallisesti mitenkään määrittele, avautuu laaja kuilu heidän ja kenttäväen väliin. Sitä ainakin itse nimitän kriisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti