Lex Nokia

Sunnuntaina 1.2.09 kuultiin pää- ja viestintäministerin sekä perustuslakikomitean puheenjohtaja Sasin todistusta, kuinka Nokia Oyj ei ole antanut ultimaattumia lain läpiviemisen epäonnistumisesta. Ei kai sellaista kukaan poliitikko harkiten voi julkisuudessa mennä ääneen kertomaan, vaikka sellainen olisikin jossakin muodossa tullut. Joka tapauksessa tuollainen vaade on hyvin hahmoteltavissa tavallisen kansalaisenkin vaatimattomalla kyvyllä yhdistää tosiasioita. Nokian häipyminen Suomen maasta on mitä todennäköisimmin vain ajan kysymys. Poliitikoiltakin lipsahtaa joskus lausuntoja, joissa paljastuu asian todellinen tila. Muistan erään uutislähetyksen ajalta, kun tätä Lex Nokia alettiin käsitellä. Haastateltiin tietenkin viestintäministeri Suvi Lindeniä ja Kimmo Sasia sekä valiokunnan demariedustajaa Kimmo Kiljusta. Kiljuselta pääsi toteamus, että onhan nyt valiokunnan otettava huomioon yrityksen odotukset, asema maan kansantaloudessa ja viennissä. Kysymyksessähän ovat kansalliset edut.
Uskoo kuka haluaa, ettei lobbausta ole tehty. Minä en jaksa luottaa näihin pesupuheenvuoroihin. Asiassa ovat perustuslakia-asiantuntijat miltei poikkeauksetta olleet toista mieltä ministerin ja perustuslakiavaliokunnan kanssa. Nyt olisi politiikassa paikkaa kansalaisoikeuksien puolustajille. Työnantajille ollaan antamassa hyvin laajoja valtuuksia tunkeutua työntekijöiden yksityisyyteen. Lain teksti on väkisin niin väljää, että sitä tullaan laajentamaan käytännössä reippaasti. Vastarinta kun jää taas sille heikommalle osapuolelle, työntekijälle.