Teknologiateollisuuden voimassaolevassa työehtosopimuksessa on määritelty viime vaiheessa 60 prosenttia korotuksesta maksettavaksi kaikille sopimuksen soveltamisen piirissä oleville. Loput 40 % on siirretty paikallisesti sovittavaksi siten, että yrityksen palkkasummasta 1,6 % jaetaan yrityksessä sopien osalle työsuhteisista, mutta ei kaikille. Luottamusmiehille ja työnantajilleon järjestetty ohjausta erän jakamisesta. Mistä tässä oikeastaan on kysymys?
Työehtosopimuksen määräykset palkasta ovat sen keskeistä sisältöä. Tällaisella kollektiivisella, erityisellä sopimuksella on aikanaan haluttu suojella toimialan kaikkien työntekijöiden minimiturvaa palkkauksen osalta. Siirtämällä nyt osa yleiskorotuksesta ja vieläpä merkittävän suuri osa pienempää, siis yritystasoista kollektiivia koskevaksi, heikomman neuvotteluaseman varassa tehtäväksi ei-yleiseksi korotukseksi ollaan murentamassa itse työehtosopimuksen asemaa työsuhteen oikeuslähteenä.
Suomen työoikeudessa on - vai pitäisikö sanoa, on ollut tavoitteena suojella työsuhteen heikompaa osapuolta kehittämällä soveltamisalaltaan laajoja työoikeuden määräyksiä kuten lakeja ja työehtosopimuksia. Lainsäädännössä on kuitenkin annettu laajoja oikeuksia työehtosopimusosapuolille poiketa lain määräyksistä niitä heikentäenkin. Suomen erittäin keskitetty (korporatiivinen) työehtojen sopimusjärjestelmässä on tätä mahdollisuutta myös paljon käytetty. Erityisen 'kunnostautunut' tässä on Metallityöväen liitto, joka nyt johdattelee valtakunnalisten työehtosopimusten purkamisen tiellä kohti paikallisia työehtosopimuksia, joita tehtiin myös viime vuosisadan alkupuolella, kun työnantajat eivät tunnustaneet työntekijöiden järjestöjen valtuutusta.
Alkaa näyttää kovin oikeistolaiselta 'olet oman onnesi seppä'-ideologialta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti